Siikaa saa Kukkolankoskesta aina vain myöhemmin

Kukkolankosken lippokrenkut ovat tyhjinä lippomiehistä. Siikaparvet eivät ole vielä liikkeellä. Liekö lämmin vesi pelotellut nousevat siiat syvemmille vesille odottamaan niille otollisempaa säätä.

Kotimaa
Vaaraniemi Markku kukkolankosken rannalla. Lippoaja
Matti Sunnari / Yle

Markku Vaaraniemi on liponnut siikaa viisikymmentä vuotta. Hän muistelee, että ennen lipottiin kesäkuun alusta alkaen ja ruokasiikaa tuli jonkun verran. Varsinainen noususiika alkoi heinäkuun alusta, jolloin päästiin aloittamaan kylän vuorosysteemi. Nykyisin se alkaa elokuun alusta.

– Ennen kesän parhaat saalit saattoivat olla toistatuhatta siikaa vuorokaudessa. Nyt se tuppaa olemaan puolet siitä, Vaaraniemi vertaa.

Siian keskikokokin on pienentynyt Vaaraniemen mukaan huomattavasti. Syitä näihin ilmiöihin spekuloidaan parhaillaankin.

– RKTL:n mukaan merikalastus ratkaisee pitemmän päälle. Siian lippous ei ratkaise sitä, kuinka paljon täältä saadaan saalista.

Hankkeella tietoa siian liikkeistä

Vaaraniemi kertoo, että lippoajat molemmin puolin valtakunnan rajaa ovat yhteistyössä RKTL:n kanssa käynnistäneet kesäsiikahankkeen.

– Siinä katsotaan joenkin osalta, missä siika kutee ja minkälaisissa olosuhteissa. Myös olosuhteiden ja veden laadun muuttumisesta historian saatossa tiedetään hyvin vähän.

Vaaraniemi toteaa, että kuluvan kesän osalta tuskin kukaan osaa sanoa, milloin siikaa alkaa nousta.

– Jos etukäteistiedot pitävät paikkansa, niin elokuun puolenvälin tienoilla saattaisi saalista jo haaviin tarttua.

Lupa lippoamiseen alkoi Kukkolankoskella kesäkuun alussa ja päättyy syyskuun puolessa välissä.