Helle vaikuttaa kuolleisuuteen – suomalainen voi parhaiten viileämmässä

Terveydelle optimaalinen ihannelämpötila vaihtelee tottumuksen mukaan. Siinä missä suomalainen voi parhaiten + 12 – + 15 asteessa, tropiikissa ihannelämpötila on noin + 30 astetta. Suomessa jo lämmin sää lisää kuolleisuutta.

Kotimaa
Kuorma-auton kuljettaja huilaa Helsingissä 10. heinäkuuta.
Jarno Mela / Lehtikuva

Suomalaiselle helle on tukalampi kuin tropiikin asukkaalle, ja tämä näkyy myös kuolleisuudessa. Lukuisat tutkimukset todistavat, että jo lämmin sää, eivät ainoastaan helleaallot, lisäävät kuolleisuutta.

Suomalaisten kuolleisuus ulkoilman lämpötilan vuoksi on alhaisimmillaan, kun vuorokauden keskilämpötila on noin +12 – +15 astetta. Välimeren maissa vastaava luku on noin + 20 astetta ja tropiikissa keskimäärin +30 astetta.

Kun ihannelämpö ylittyy, kuolleisuus alkaa nousta. Samoin käy lämpötilan laskiessa ihannelämpötilan alle.

Suomalaisia kuolee eniten kylmällä säällä, vaikka olemmekin sopeutuneet kylmään esimerkiksi eteläeurooppalaisia paremmin.

Helle tappaa niissäkin maissa, joissa sitä ei mielletä vaaralliseksi. Ilmiö on kuitenkin voimakkaampi viileän ilmaston maissa, kuten Suomessa.

Vaikka lämpimien sääjaksojen vaikutus kuolleisuuteen on Suomessa vähentynyt viime vuosikymmeninä, lisää ilman lämpeneminen Suomessa edelleen kuolleisuutta yhdestä kolmeen prosenttia astetta kohti.

Oulun yliopiston terveystieteiden laitoksen professori Simo Näyhän tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) ulkoilman lämpötilan ja kuolleisuuden välinen riippuvuussuhde on U:n muotoinen. Kun lämpötila laskee minimikohtaa kylmemmäksi kuolleisuus lisääntyy hitaasti. Lämpötilan nousu taas aiheuttaa kuolleisuuden nopean kasvun.

Näin helle vaikuttaa kehoon

Kuumaan kauteen liittyvien kuolemien syitä ovat esimerkiksi psykiatriset sairaudet kuten masennus, sydänsairaudet, aivohalvaukset, hengityselinsairaudet ja diabetes. Ulkolämpötilan aiheuttamat lämpöhalvaukset ovat Suomessa harvinaisia.

Helteellä vaaraa terveydelle aiheuttaa esimerkiksi lämpökuorma, sekä hikoilun ja haihtumisen aiheuttama veren vesipitoisuuden pieneneminen.

Kun ilma on helteinen, elimistö lisää hikoilua ja pyrkii pitämään yllä lämpötasapainoa ihon verisuonia laajentamalla. Tämän seurauksena nesteen ja suolan menetys lisääntyvät ja sydämen työmäärä kasvaa. Riskiryhmille, kuten sydämen vajaatoimintaa sairastaville, tämä voi olla kohtalokasta.

Kolme ohjetta hellerasituksen vähentämiseen

1. Juo riittävästi

Oleellista hellekuolleisuuden ehkäisyssä on riittävä juominen. Kuumassa ihmisen tulisi juoda noin 150 prosenttia normaalista määrästä. Juomien tulisi kuitenkin olla alkoholittomia, sillä alkoholin käyttö helteellä lisää terveysriskejä.

2. Pukeudu kevyesti ja käytä hattua

Myös asianmukainen hellevaatetus ja voimakkaan rasituksen välttäminen ehkäisevät terveysriskejä helteellä.

Kansallinen terveydenhuollon kylmä- ja kuumaopas (siirryt toiseen palveluun) suosittelee hellepukeutumiseksi keveitä, väljiä ja mielellään vaaleita vaatteita. Kevyt pukeutuminen on suositeltavaa myös sisällä ja nukkuessa.

3. Vältä paahdetta ja viilennä sisätilat

Kuumimman paahteen välttäminen ja sisätilojen viilentäminen mahdollisuuksien mukaan on suositeltavaa. Jos kuitenkin haluaa oleskella paahteessa, hatun käyttäminen vähentää terveysriskejä, ja kostealla vaatteella voi tarvittaessa jäähdyttää kehoa.

10 varoitusmerkkiä kuumahaitoista

Iäkkäitä ihmisiä auringossa.
Yle

Tarkkailtavia kuumahaittojen varoitussignaaleja ovat kansallisenterveydenhuollon kuuma- ja kylmäoppaan (siirryt toiseen palveluun)mukaan:

1. Janon tunne

2. Suun kuivuminen

*3. *Fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen

4. Heikotus

5. Pahoinvointi

6. Sekavuus

*7. *Väsymys

9. Sydämen rytmihäiriöt

10. Hengenahdistus, rintakipu

11. Hengityksen vinkuminen ja liman eritys keuhkoista

Ikäihmisillä on suurin riski kuolla helleaaltojen aikana. Erityisen suuri riski on muistihäiriöpotilailla, joilla esimerkiksi janon tunne ja kyky aistia lämpökuormaa voi olla hidastunut. Myös vauvoilla kuumaherkkyys on suurempaa kuin terveillä aikuisilla.

Helteellä onkin tärkeää oman olotilan tarkkailun lisäksi myös auttaa muita.