Israelin armeija julkisti kuvaa Gazan tunneleista

Israelin armeija on esitellyt toimittajille Gazasta Israeliin johtavaa tunnelia. Lisäksi se on julkistanut useita muita videoita tunneleista ja niiden tuhoamisesta.

Ulkomaat
Gazasta Israeliin johtava tunneli kuvattuna Israelin armeijan järjestämän toimittajakierroksen aikana.
Israelin armeija on esitellyt toimittajille Gazasta Israeliin johtavaa tunnelia. Lisäksi se on julkistanut useita muita videoita tunneleista ja niiden tuhoamisesta.

Israelin armeija esitteli perjantaina toimittajille kaksi kuukautta sitten löytämäänsä Gazasta Israeliin johtavaa tunnelia. Indian tea -nimen armeijalta saanut tunneli on tarpeeksi suuri, jotta siellä mahtuu kävelemään.

Nir Amin kylän lähellä sijaitsevan tunnelin suuaukko on 650 metriä rajalta. Tunneli kulkee 13 metrin syvyydessä ja sen seinät on vahvistettu betonilaatoin. Tunnelissa on sähkövalo ja sen pohjalla kulkevat kiskot, joita käytettiin rakennusvaiheessa irtomaan poiskuljettamiseen. Tunneli on pian tarkoitus tuhota räjäyttämällä.

Osa Israelin armeijan Gazasta löytämistä tunneleista johtaa Israelin puolelle rajaa. Palestiinalaistaistelijat ovat yrittäneet siirtyä Israelin puolelle tunneleita käyttäen ainakin neljästi. Israel sanoo löytäneensä 23 tunnelia, joista kuusi on jo tuhottu. Nir Amin kylän lähistölle johtavassa tunnelissa on useita suuaukkoja, sotilaat löysivät yhden suuaukon 300 metrin päästä kylästä.

Israelin armeijan tiedottajan mukaan kunkin tunnelin rakentaminen on kestänyt vuodesta kolmeen vuotta ja maksanut satoja tuhansia dollareita.

Armeijan julkistamilla videoilla näkyy kuvaa myös muista tunneleista ja niiden tuhoamisesta. Maanantaina julkaistulla videolla näkyvässä tunnelissa mahtuu vain ryömimään.

Kolmatta viikkoa jatkuvissa väkivaltaisuuksissa on kuollut yli tuhat palestiinalaista, joista suurin osa on siviilejä. Israelilaissotilaita on kuollut 43 ja lisäksi Israelissa on kuollut kolme siviiliä.

Lähteet: Reuters, AFP, AP