Näkökulma: EU tarvitsee ryhtiä yhteiseen ulkopolitiikkaan

Viime kerralla EU:n ulkoasioiden johtoon haettiin brittiä, sosiaalidemokraattia ja naista ja ennen kaikkea henkilöä joka ei sotkisi Euroopan suurvaltojen omia kuvioita. Mitä jos moiset hakukriteerit heitettäisi tällä kertaa roskakoriin ja aidosti etsittäisi henkilöä, jolla on pitkä ja vahva kokemus ulkopolitiikan teossa, kirjoittaa Ylen EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen näkökulmassaan.

Kuva: Yle

Lukuisat konfliktit koettelevat maapallon geopoliittista tasapainoa tällä hetkellä.

Suomen ja Euroopan unionin kannalta tietysti merkittävin on Ukrainan kriisi, jonka ei missään tapauksessa saa antaa revetä avoimeksi sodaksi.

Sota johtaisi nukkuneen kylmän sodan aktivoitumiseen ja mahdollisesti jopa idän ja lännen todelliseen yhteenottoon.

Vähintään yhtä hankala ja vaikeammin ratkaistava konflikti on jälleen puhjennut Lähi-idässä Israelin ja palestiinalaisten välillä.

– Tämä tulee toistumaan muutaman vuoden tai kuukauden väliajoin, vaikka saataisiin aikaan tulitauko tai aselepo. Se ei riitä. Se vain tarkoittaa sitä, että otetaan vähän taukoa ja jälleen kerran mikä tahansa välikohtaus voi laukaista ja johtaa uuteen eskalaatioon, jossa sitten joko Etelä-Libanonissa, Gazassa, Länsirannalla tai kaikkialla käydään taas tämän tyyppistä sodankäyntiä, kuvaili ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kansainvälisen yhteisön toimien purevuutta Lähi-idän konfliktissa viime viikolla EU:n ulkoministerikokouksen jälkeen.

Kolmen israelilaisnuoren tappo käynnisti sotatoimet, joita ei mitenkään voi kuvata tasapainoisiksi tai edes oikein suhteutetuiksi.

Israelin iskuissa on kolmen viikon aikana kuollut yli tuhat palestiinalaista, joista suuri osa siviilejä. Israelin sotilaita on kaatunut alle 50.

Ammattilainen EU:n ulkoministeriksi

Euroopan unioni otti kesäkuun huippukokouksessa aikalisän, kun herra- ja rouvapäättäjät eivät päässeet yksimielisyyteen Unionin korkeiden virkojen nimityksistä.

Tärkein ja oleellisin tässä tilanteessa olisi ollut nimetä EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja.

Brittiläinen paronitar Catherine Ashton oli viisi vuotta sitten täydellinen valinta tehtävään, johon erityisesti suuret jäsenvaltiot, Saksa, Ranska ja Britannia eivät halunneet korkean profiilin tekijää tai poliittisesti painavaa ajattelijaa, jolla olisi ollut edes jokunen ajatus siitä, miltä Unionin yhteisen ulkopolitiikan tulisi näyttää nyt viisi vuotta myöhemmin. Ashtonin jäljiltä se näyttää samalta kuin viisi vuotta sitten.

EU ei ole pystynyt edistämään Lähi-idän rauhanprosessia alkuunkaan, ei lähentämään Itä-Euroopan kumppanuusmaita ilman konflikteja eikä hyödyntämään sen rauhanturvaamiseen kalliilla kouluttamia ns. "nopean toiminnan" joukkoja missään konfliktissa.

EU:n nopeat miehet ja naiset ovat olemassa vain paperilla.

Kaksi aktiivia kriisiä heinäkuun helteillä on toivottavasti saanut muutkin kuin Suomen ulkoministerin miettimään minkälaisen yhteisen ulkoministerin Unioni tarvitsisi, paikka yritetään täyttää elokuun lopun ylimääräisessä huippukokouksessa.

EU:lle aktiivisempi rooli Lähi-idässä

Viitaten Lähi-idän konfliktiin ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) totesi Brysselissä näin:

– Keskustelussa on nyt vahvasti paineita siihen, että EU:n on oltava jatkossa itse aktiivisempi. Ei riitä, että olemme puoli vuotta tukeneet (Yhdysvaltain ulkoministerin) Kerryn pyrkimyksiä, se ei ole riittänyt. Muilla kvartetin osapuolilla täytyy olla enemmän vastuuta ja osallisuutta tästä prosessin eteenpäin viemisestä. Siihen sisältyy paitsi se, että EU tarjoaa porkkanoita; sopimuksia, taloudellista yhteistyötä ja investointeja molemmille osapuolille rauhansopimuksen syntyessä, niin tarvittaessa myös keppejä, jonkinlaisia pakotteita, jotka osoittavat sen, että sillä, että ei edetä on myös seuraamuksia EU:n puolelta.

– Tästä ei ole vielä päätetty, mutta keskustelu on menossa tähän suuntaan, huomioi Tuomioja.

Sivustaseuraajana Euroopan Unioni on rahoittanut tällä vuosituhannella miehitettyjä palestiinalaisalueita 700 miljoonalla eurolla.

Humanitaarinen avustaminen on pohjaton kaivo, jos kortteli toisensa jälkeen räjäytetään sirpaleiksi.

EU tarvitsee Tuomiojankin mukaan siis ryhtiliikkeen. Viime kerralla ulkoasioiden johtoon haettiin brittiä, sosiaalidemokraattia ja naista ja ennen kaikkea henkilöä joka ei sotkisi Euroopan suurvaltojen omia kuvioita.

Mitä jos moiset hakukriteerit heitettäisi tällä kertaa roskakoriin ja aidosti etsittäisi henkilöä, jolla on pitkä ja vahva kokemus ulkopolitiikan teossa, sellaisia on Eurooppa väärällään ilman taka-ajatusta oman maan etujen ajamisesta?

Suurten jäsenmaiden on korkea aika herätä tähän aikaan. Kun kerran Unionia halutaan rakentaa vahvemmaksi ja tiiviimmäksi joukkueeksi, on ensiarvoisen tärkeää, että sillä on vahvat ja uskottavat kasvot EU:n ulkopuolella.

Pientä toivoa

Pientä toivoa kehityksestä antoi heinäkuun huippukokous, jossa nimistä korkeisiin EU-tehtäviin ei päästy sopuun. Puheenjohtajamaa Italia lobbasi voimakkaasti ulkoministeriään, kokematonta ulkoministeri Federica Mogherinia ulkopoliittisen korkean edustajan tehtävään.

Esitys ei lentänyt, varsinkaan siitä syystä, että Italia on vastustanut Ukrainan kriisistä johtuvia Venäjän vastaisia pakotteita omien kauppaetujensa vastaisina.

Liipasinherkkä kaveri ei sekään ole toivottava. Hollannin ulkoministeri Frans Timmermans osoitti ulkoministerikokouksessa huipputason diplomatiaa vaatimalla EU:lta vain yhtenäistä linjaa Venäjän suhteen. Lopputuloksena mistään uusista pakotteista ei päätetty.

Kokouksen jälkeisenä päivänä Hollannin johto vastaanotti ensimmäiset niistä lähes 200 kansalaisensa ruumiista, jotka oli löydetty Ukrainan yllä alasammutun matkustajakoneen jäänteistä.

EU:n yhteiset ulkosuhteet etsivät vielä pitkään muotoaan, mutta se on tullut selväksi, että se, mikä vaikuttaa yhteen EU-maahan vaikuttaa myös toiseen suoraan tai välillisesti. Siksi ulkosuhteista vastaava henkilö ei voi olla vain sopivien poliittisten hakukriteereiden yhteissumma.

Susanna Turunen
Kirjoittaja on Ylen EU-erikoistoimittaja