Voiko liika ilmastointi helteellä pilata talosi? Asiantuntija vastaa

Normaalisti Suomessa on kylmempää ulkona kuin talojen sisällä. Helteillä asetelma kääntyy usein päälaelleen. Mikäli sisätiloissa on pitkään kylmempää kuin ulkona, kosteus voi tiivistyä rakenteissa eri paikkaan kuin mihin alun perin on suunniteltu.

tekniikka
Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö
Pertti Huotari / Yle

Kun ulkolämpömittari näyttää 30 astetta ja helteessä paahtuva koti on viilennetty sisältä 20 asteeseen, tilanne on suomalaisittain epänormaali. Suomalaisten talojen rakennesuunnittelu perustuu pääosin siihen, että ulkona on kylmempää kuin sisällä.

– Jos ajatellaan seinärakenteen toimivuutta, periaatteessa höyrysulun pitää olla aina rakenteen lämpimämmällä puolella. Jos huonetila jää viileämmäksi kuin ulkoseinän pinta, silloin höyrysulku on väärällä puolella, Suomen Sisäilmakeskuksen rakennusterveysasiantuntija Juha Rajahalme kertoo.

Rajahalme kuitenkin lisää, että öisin ilman lämpötila laskee Suomessa lähes aina viileämmäksi kuin huoneilma.

– Silloin yö viilentää seinärakennetta ja lämpö varastoituu seinärakenteen sisään, eikä ongelmaa tule.

Ulko- ja sisäilman välisellä lämpötilaerolla on toki väliä.

– Hankalia tilanteita voisi periaatteessa tulla eteen, jos sisätila viilenisi niin paljon, että ruvettaisiin olemaan lähellä kastepistettä. Kun viileälle seinäpinnalle tulee ulkoa kosteaa ja lämmintä ilmaa, se voi, jos ei tiivistyä vedeksi asti, niin nostaa suhteellisen kosteuden yli 70 prosenttiin, joka katsotaan mikrobikasvuston rajaksi. Mutta niin alas lämpötiloja ei saada normaaleilla viilennystavoilla. Ja lisäksi ilmalämpöpumput poistavat kosteutta ilmasta.

Kastepiste on lämpötila, jossa ilman sisältämä kosteus tiivistyy. Tämän saa havainnollistettua esimerkiksi jääkaapista otetun oluen avulla: kylmän olutpullon pintaan muodostuu vesihelmi, kun pinta on ulkolämpötilaa viileämpi.

Kuuma ullakko kylmän tilan vieressä voi olla riski

Rajahalmeen mukaan teoriassa ongelmatilanne voisi tulla eteen, jos esimerkiksi ullakkohuoneistoa viilennettäisiin voimakkaasti, ja seinän takana olevan tilan lämpötila olisi kymmeniä asteita lämpimämpi.

Rajahalme muistuttaa, että ilmalämpöpumpun suihku kannattaakin aina kohdistaa keskelle huonetta, ei suoraan seinään. Tällöin lämpötilan lasku on helpompi hallita.

Umpibetonisissa tai -hirsisissä, höyrysuluttomissa seinissä kosteusongelmaa ei tarvitse pohtia. Niissä kosteus pääsee kaikissa lämpötiloissa läpäisemään seinän molempiin suuntiin.

Sisäilman normaalilla, hetkittäisellä viilentämisellä ei siis voi pilata talon rakenteita, mutta järki kannattaa pitää mukana.

– Viehän ilmalämpöpumpun käyttö energiaa yhtä paljon kuin talon lämmittäminen. Pari–kolme tuntia ja parin–kolmen asteen lasku riittää.