Tampereella jatkettiin uimista varoituskylteistä huolimatta

Tampereen kaupunki kehottaa välttämään uintia neljän järven uimarannoilla vatsaoireista tehtyjen ilmoitusten vuoksi. Esimerkiksi Tampereen Kaukajärven Riihiniemen rannalla uitiin edelleen varoituksista huolimatta.

Kotimaa
Poika kahlaa Kaukajärven uimarannan rantavedessä
Marko Melto / Yle

Tampereen kaupungin kehotus välttää uimista neljällä järvellä ei ole tavoittanut kaikkia uimareita.

Jotkut uivat vatsaoireiden lähteeksi epäillyillä rannoilla, vaikka tiesivät uimavesiongelmista.

Esimerkiksi Tampereen Kaukajärvellä, Riihiniemen uimarannalla oli tiistaina toistakymmentä uimaria.

Oli ikävää kuulla pöpöstä, kun muksu oli siellä uimassa ja hörppi vettä.

Milla Tuovinen

– En ole kuullut uimavesiongelmista, sanoo uimasta juuri noussut Pyry Rinkinen.

Rinkinen ei ollut huomannut rannalle tuotua varoituskylttiä.

– Pahalta kuulostaa, jos siellä on jotain epäterveellistä, Rinkinen sanoo.

Lukonmäestä uimaan tullut Milla Tuovinen tuli uimaan siitä huolimatta, että oli kuullut ongelmista.

– Oli ikävää kuulla pöpöstä, kun muksu oli siellä uimassa ja hörppi vettä totta kai, Tuovinen sanoo.

Tuovinen sanoo, että varoituskyltit eivät estä häntä uimasta.

– Muksun kanssa tulee oltua tarkempi, Tuovinen sanoo.

Tampereen kaupunki kehottaa välttämään uintia neljän järven uimarannoilla, koska niillä viime päivinä uimassa olleilta on tullut paljon ilmoituksia oksentelusta uintireissun jälkeen.

Suljetut uimarannat ovat Tesoma-, Tohloppi-, Kauka-, ja Suolijärvellä.