MM-ralli tuo mutkia yrittäjien arkeen

Harjun erikoiskokeen aikana lähialueen yritykset joutuvat toimimaan poikkeusoloissa. Kulkemista rajoitetaan Harjun ympäristössä laajalla alueella, eikä kaikkiin yrityksiin pääse noin vain sisään.

Ralliradio
Kampaamo Lumon näyteikkuna
Jori Asikaienn / Yle

Jyväskylän Harjulla ajettava erikoiskoe koskee yrityksistä eniten Harjun laella sijaitsevaa ravintola Vesilinnaa. Jos erikoiskokeen aikana haluaa illallistaa, on hankittava rallipassi tai EK-lippu. Lisäksi auto on jätettävä rallialueen ulkopuolelle.

– Eli kun alue suljetaan torstaina kello 16, tänne ei autolla pääse, ei edes taksilla. Aiemminkaan tuleminen ei auta, sillä meillä ei ole ylhäällä parkkipaikkoja. Autot on jätettävä kaupungille ja muille lähialueiden parkkipaikoille, ravintoloitsija Pirjo Oksanen-Prüm.

Ravintolalle Harjun erikoiskokeen palaaminen ralliohjelmaan oli kuitenkin ilouutinen; erikoiskoe tietää ravintolaan asiakkaita.

– Terassipaikkoja on jo kyselty, mutta niitä ei varata, ne menevät nopeat syövät hitaat periaatteella. Sisältä voi varata illallispöydän. Lisäksi meillä on tuossa alhaalla iso tarjoilualue, Oksanen-Prüm kertoo.

Haitat pyritään minimoimaan

Kaikille yrittäjille rallit eivät tuo yhtä paljon hyötyä. Sulkualueella on esimerkiksi Keski-Suomen eläinlääkäripäivystyksestä vastaava eläinlääkäriasema Tuhatjalka. Kiireellisille eläinpotilaille ralleista on enemmän haittaa kuin iloa.

Rallijärjestäjien tavoitteena on kuitenkin minimoida tapahtumasta aiheutuvat haitat. Yrittäjiin on oltu yhteydessä hyvissä ajoin etukäteen..

– Käytännössä se tarkoittaa kulkemisen orranisointia, että asiakkaat pääsevät tänne sisään. Tieto on ollut vähän ristiriitaista, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei erikoiskoe vaikuta meidän toimintaan, kertoo yrittäjä Sanna Carp kampaamo Lumosta.