Suomiko kärsii vientipakotteista eniten? "Pikemminkin päinvastoin"

Asiantuntija Kai Mykkänen pitää nyt keskeisimpänä ajankulua. Lyhytaikaisilla pakotteilla ei olisi dramaattista vaikutusta Suomen yrityksiin, mutta tilanteen venyminen olisi vaaraksi.

talous
Kai Mykkänen
Kai MykkänenYle

– Sellaisia pakotteita tässä ei ole, jotka vaikuttaisivat suomalaisyritysten vientiin jotenkin enemmän kuin jonkun muun maan vientiin, painottaa Kai Mykkänen, Elinkeinoelämän keskusliiton Venäjästä vastaava johtaja.

– Pikemminkin päinvastoin, kun meillä ei sotilasteknologiaa ja kaksoiskäyttötuotteita juuri tehdä.

EU:n odotetaan tiistaina koventavan pakotteita koskemaan sotilasteknologiaa ja kaksoiskäyttötuotteita eli vientitavaraa, jolla on sekä siviili- että sotilaskäyttöä. Myös rahamarkkinoita koskevia pakotteita olisi määrä asettaa.

Jos venäläisiltä kielletään pitkäaikaisesti lainojen sopiminen, Mykkäsen mukaan se väistämättä heikentäisi Venäjän investointikykyä ja sotkisi esimerkiksi suomalaisten konepajayhtiöiden tilaukset. Konepajayhtiöt muodostavat ison osan Suomen viennistä.

Maanantaina kaivostekniikkayhtiö Outotec antoi tulosvaroituksen ja enteili, että mahdolliset pakotteiden laajentamiset johtaisivat asiakkaiden rahoitusvaikeuksiin ja siihen, etteivät asiakkaat voisi maksaa Outotecille.

EK:n Mykkäsen mielestä keskeistä on se, kauanko pakotteet pidettäisiin voimassa.

– Jos pakotteet toimivat hyvin, niiden ei tarvitse olla kuin lyhyen aikaa. Jos ne ovat voimassa vuoden, sitten moni kauppa peruuntuu.

Venäjällä toimivia Suomen suuryrityksiä edustaa East Office of Finnish Industries. Sen toimitusjohtajan Raimo Valon mielestä rahoitukseen liittyvät pakotteet tuntuvat raskailta.

– Vientiä on pitänyt tehdä Venäjän taloustilanteenkin takia rahoitus edellä. Jos mahdollisuuksia hankaloitetaan entisestään, Venäjä joutuu kovasti priorisoimaan tuontia, Valo sanoo.

– Venäläinen tuoja ei saa omasta pankistaan uutta lainaa, jolla voisi maksaa [suomalaisyritykselle].

Valo arvioi, että osaa venäläisistä projekteista on suomalaisissa yhtiöissä jo saatettu lykätä ennen pakotteiden lukkoon lyömistä. Jo pakotteiden pelotevaikutus olisi siten ollut tuntuva.

Raimo Valo huomauttaa, että yritykset ovat eriasteisesti Venäjästä riippuvaisia: Suuryrityksille Venäjän-vienti voi olla vain marginaalista liiketoimintaa, mutta joillekin pienille elinehto.