1. yle.fi
  2. Uutiset

Lauhat talvet kaatavat kesällä Helsingin hautakiviä - vaarallisia kiviä sadoittain

Helsingin hautausmailla on satoja hautakiviä, jotka on määritelty vaarallisiksi kaatumisvaaran takia. Ongelma jää pysyväksi, mikäli leudot talvet jatkuvat.

Kotimaan uutiset
Kumottuja hautakiviä Hietaniemen uurnalehdossa.
Yle

Routiva maa ei työllistä ainoastaan halkeilevaa asfalttia paikkailevia tietyöläisiä. Vuoroin sulava ja jäätyvä maaperä liikuttaa kaikkia ihmisen rakennelmia – myös hautakiviä.

– Routa pumppaa kiviä, aiheuttaa niiden vinoutumista, sekä jopa kaatumista, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Ari Pipatti.

Poikkeuksellisen leuto viime talvi on huomattu Helsingin hautausmailla ikävällä tavalla. Kiviä on kaatunut omia aikojaan, sekä myös kivistä tukea ottaneiden ihmisten päälle. Jos leudot talvet yleistyvät, ongelma toistuu joka vuosi.

– Se tarkoittaa sitä, että joudumme käymään lävitse linjoittain hautoja, arvioimaan kivien asemaa ja pystyssä pysymistä, sekä määrittelemään mitkä ovat vaarallisia, Pipatti luettelee.

Satoja kiviä kumottu

Seurakuntayhtymä on kumonnut kesän aikana satoja kiviä niiden kaatumisvaaran vuoksi ja tiedottanut asiasta hautapaikkojen omistajille. Viesti näyttää menneen perille, sillä seurakuntayhtymä on saanut satoja yhteydenottoja vinojen hautakivien vuoksi.

Alun perin vaarallisten hautakivien määräksi arvioitiin yhteensä 700, joista suurin osa sijaitsee Hietaniemen uurnalehdossa. Ylipuutarhuri arvioi, että ainakin sata kiveä on oikaistu kesän aikana.

– Mielestäni se on hyvä luku. Toivotaan, että yhä useampi huomaa asian ja laittaa suvun hautamuistomerkin kuntoon.

Vinosta, tai turvallisuussyistä kumotusta hautakivestä on ilmoitettu omaisille useimmiten asettamalla kiven viereen ilmoitus. Menettely on synnyttänyt myös närää.

– On pahoitettu mieli siitä, että ei ole lähetetty kirjettä kotiin, tai soitettu, vaan ilmoitettiin tällä tavalla. Mutta tämä johtuu siitä, että meillä ei ole kaikkien ihmisten yhteystietoja. Hautapaikan omistajan voimassaolevien yhteystietojen ilmoittaminen seurakunnalle on suvun velvoite, ei ole meidän velvoitteemme etsiä niitä, Pipatti muistuttaa.

Lue seuraavaksi