1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Psykoosilääkitys voi pienentää aivoja

Aiemminkin on epäilty, että psykoosilääkityksellä voisi olla vaikutusta aivojen pienenemiseen. Oulun yliopiston tutkimus vahvistaa asian.

Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Pikäaikainen ja runsas psykoosilääkitys saattaa pienentää hieman aivojen kokoa. Oulun yliopiston tutkimuksessa seurattiin skitsofreniapotilaita, joiden aivojen koko pieneni tutkimusaikana 0,7 prosenttia.

Vastaavasti niin sanotuilla normaaleilla verrokkihenkilöillä aivot pienenivät 0,5 prosenttia. Psykoosilääkitys selittää osan erosta. Tutkijoiden mukaan pitkäaikaisesti psykoosilääkkeitä käyttävän ei ole syytä lopettaa lääkitystä, mutta pitäisi kehittää suosituksia siitä, miten lääkitystä voisi vähentää.

Pyskoosilääkityksen vaikutus ei ole suuri, mutta tutkimuksessa havaittava. Tutkimuksen seuranta kesti 9 vuotta ja tutkimus tehtiin yhteistyössä Cambridgen yliopiston kanssa.