Koe uusi yle.fi

Luonnonystävä ottaa ja antaa, ruokkii ja ampuu

Antero Raipalo on omistanut elämänsä luonnon hoitamiselle. Hän on metsämies, joka muistaa myös antaa metsälle vähintään sen, minkä ottaakin.

luonto
Antero Raipalo metsässä pienpetoloukun äärellä
Matti Sunnari / Yle

Keskellä kemiläistä metsää asuva Antero Raipalo on hoitanut luontoa, pieneläimiä ja riistaa koko ikänsä.

– Riistakannat lähti pienenemään, niin aattelin että jotakin pitää tehdä. Pienpetokannat lisääntyivät eli kun niitä rupeaa vähentämään, niin riistakanta lisääntyy, luontomies selittää elämäntapansa alkusysäystä.

Niinpä Raipalo pyytää edelleen loukuilla pienpetoja ja ruokkii muita eläimiä. Loukkuja hänellä on luonnossa vaihtelevasti, joskus viisi ja toisinaan parikin kymmentä. Niihin osuu eniten minkkejä, mutta myös supikoiria, kettuja ja näätiä.

Tärkeämpää on syöttää heiniä ja kerppuja kuin haulilla ruokkia.

Antero Raipalo

– Minkkihän se pahin on, kun ei se Suomen luontoon kuulukaan. Ketut ja näädät kuuluvat luontoon, mutta ei niitäkään liikaa saa olla, Raipalo selvittää.

Eläimille mieluummin heiniä kuin hauleja

Talvella Raipalo vie heinää ja kerppuja metsän eläimille. Hän myös metsästää – tosin ei kovin vakavasti.

– Kyllä siitä pikku osa mullekin kuuluu, mutta tärkeämpää on syöttää heiniä ja kerppuja kuin haulilla ruokkia, Raipalo muotoilee hymyillen.

Hän ymmärtää kyllä, että monen luonnonystävän on vaikea ymmärtää eläinten tappamista.

– Mitäpä siihen sanomaan, minä olen tämmöinen luonnonystävä, otan niiltä ja annankin. On paljon semmosiakin mettämiehiä, että ne ampuu vain, ei ne muista että niitä pitäisi ruokkia ja niistä huolehtiakin, Raipalo huomauttaa.

Mies vie luonnon mukanaan kotiinkin, valokuvien muodossa. Luontokuvaus on kuulunut harrastuksiin vuoden verran.

Luonto vei miehen

Raipalo on ollut niin omistautunut luonnon hoitamiseen jo 60-luvulta lähtien, että vaimoakaan hän ei ole ehtinyt hommata.

- Kyllä se näin on, luonto se otti, Raipalo nauraa.

Minä olen tämmöinen luonnonystävä, otan niiltä ja annankin.

Metsän keskellä, hiljaisuudessa elellessä Raipalolla tulee kuitenkin pohdittua maailma mallilleen.

– Täällähän niitä tulee mietiskeltyä kaiken maailman asioita. Näyttää välillä, että huonompaan suuntaan mennään ja kovasti.