Tötterön suosio säilyy, vaikka jäätelön hinta saattaa vihlaista

Kioskijäätelö myy nyt kolmanneksen paremmin kuin vuosi sitten. Suomalaisten suosikkeja ovat vuodesta toiseen mansikka, suklaa ja vanilja, mutta tänä kesänä sydämet on sulattanut salmiakki. Vaikka hinta nouseekin verojen myötä tasaiseen tahtiin, eivät suomalaiset ole valmiita luopumaan tuuteista.

Kotimaa
Jäätelö sulaa helteessä.
Meeri Niinistö / Yle

Jäätelömyynti on räjähtänyt kasvuun sateisen kesäkuun jälkeen. Heinäkuussa pallot ovat menneet kioskeilla kaupaksi noin kolmanneksen vuoden takaista paremmin, kertoo Pingviini-jäätelöiden myyntijohtaja Pekka Helin Nestleltä.

– Yhteensä tästä tulee sellainen ”ihan hyvä” vuosi, mutta ei mikään huippuvuosi.

Jäätelökioskien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana hieman vähentynyt. Suomalaisille kioskilta ostettu pallo on kuitenkin elämys. Suklaa, vanilja ja mansikka pitävät pintansa.

– Suomalaiset ovat sitä mieltä, että kioskijäätelö kuuluu kesään. Siitä hyvä esimerkki on se, että sitä myydään useissa paikoissa jo pääsiäisen tienoilla.

Kaikki muut nousevat, paitsi palkat. Makeisvero ja jatkuva maidon hinnan nousu tekevät kyllä tehtävänsä.

Lahdessa helle on tyhjentänyt kioskien varastot. Uutuusmaku salmiakki on nyt loppu, pahoittelee lahtelaisen jäätelölaiva Banana Splitin myyjä Sonja Luoma. Toisesta kioskista kerrotaan, että mango-meloni ja rommirusina ovat hittituotteita. Suomalaisten kestosuosikkeja ovat kuitenkin vuodesta toiseen vanilja, suklaa ja mansikka.

– Mansikkaa ja vaniljaa vedetään vuodesta toiseen, mutta myös salmiakki myy suomalaisille. Ulkomaalaiset kyllä irvistävät, kun olen heille lusikallisen tarjonnut.

Paperitötteröstä ei syrjäyttäjää

Jäätelön hinta on noussut viimeisen muutaman vuoden aikana, sanoo Luoma. Tällä hetkellä pallo maksaa noin kolme euroa.

– Jotakin on jäätävä omaankin käteen ja hinnat ovat tätä luokkaa kyllä kaikkialla. Kaikki muut nousevat, paitsi palkat. Makeisvero ja jatkuva maidon hinnan nousu tekevät kyllä tehtävänsä.

Kioskin kassalla kaksi naista nauttivat vanhan ajan vaniljasta ja lakritsista. Toinen kertoo ostavansa jäätelöt lähinnä marketeista isommissa pakkauksissa.

– Ei tämä kolme euroa ole paha nautintoon verrattuna. Jossakin muualla voi joutua maksamaan neljä euroa pallosta.

– Ihmiset kyllä haluavat jäätelön käteen ja lipsutella sitä. Ei tuo paperijäätelön myynti kaupoissa haittaa meitä mitenkään, toteaa Luoma.