Keskustan tiesulut ohjaavat busseja erikoisreiteille

MM-rallien Harjun erikoiskokeiden tiesulut vaikuttavat Jyväskylän paikallisliikenteen lisäksi myös seutuliikenteeseen sekä kaukoliikenteen pikavuoroihin. Bussimatkustajien onkin syytä varata aikaa oikean pysäkin löytämiseen tiesulkujen aikana.

joukkoliikenne
Linja-autopysäkin merkki
Hanne Kinnunen / Yle

Harjun erikoiskokeet torstaina ja perjantaina sulkevat Yliopistonkadun iltapäivä neljän ja puolenyön välillä.

Yliopistonkatua käyttävät pikavuorot on ohjattu sulkuaikana Hannikaisenkadulle. Kauppatorin pysäkit eivät ole käytössä tiesulkujen aikana.

Tiesulkujen aikana bussireitit kiertävät Rajakadun ja Puistokadun kautta keskustaan ja Taulumäen suunnasta seutuliikennevuorot kulkevat myös Puistokadun kautta. Reittimuutokset ja väliaikaisesti käytöstä poistettavat linja-autopysäkit selviävät kaupungin joukkoliiikenteen kartasta (siirryt toiseen palveluun).

Jyväskylän seudun joukkoliikenteen joukkoliikenneinsinööri Ari Tuovinen neuvoo Harjun erikoiskokeiden tiesulkujen aikana varaamaan hieman lisäaikaa pysäkille siirtymiseen. Hän epäilee, että reittimuutokset tulevat aiheuttamaan bussimatkustajille päänvaivaa lähtöpysäkkiä etsiessä.

– Kannattaa olla tarkkana ja varata vähän aikaa siihen pysäkille siirtymiseen. Kannattaa muistaa, että ihmisiä on paljon liikenteessä. Ja joukkoliikenne, vaikka se pyrkii ajallaan kulkemaan, niin voi olla, että rallit tuo mukanaan viivettä myös aikatauluihin.

Tiesulkujen ulkopuolisina aikoina bussireitit kulkevat normaaleja reittejä. Tuovinen neuvookin, että mikäli lähtöpysäkki arveluttaa, varmin tapa päästä haluamaansa paikallisbussiin on lähteä kyytiin keskustan pysäkeiltä.