1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mäkärät

IL: Mäkäräiset aiheuttivat Lapissa patikoivalle sairaalareissun

Utsjoelle turistiretkelle tullut nainen sai vihaisen mäkärälauman kimppuunsa. Helikopteri vei naisen terveyskeskukseen hoidettavaksi.

mäkärät
Kuvassa mäkäräisen puremia miehen jalassa.
YLE / Keski-Pohjanmaa

Utsjoen Kevolla patikoimassa ollut nainen hätääntyi vihaisista mäkäröistä ja kipeistä mäkäränpistoista niin pahasti, että halusi pelastusviranomaiset hakemaan hänet pois Kevon kanjonista, kertoo Iltalehti.

Utsjoen pelastuslaitos sai 8. heinäkuuta hätäkeskukselta tiedon, että Kevon kanjonissa odottaa ihminen pelastamista maastosta. Lapin rajavartiolaitoksen helikopteri lähti paikan päälle katsomaan tilannetta.

Nainen oli yrittänyt soittaa hätäkeskukseen, mutta heikon kuuluvuuden vuoksi puhelin ei toiminut. Lopulta hänen ystävänsä sai yhteyden käveltyään ensin pitkän tovin puhelinyhteyden piiriin.

Iltalehden haastattelemien paikkakuntalaisten mukaan nainen oli shokissa ja hänellä oli jopa tuhansia mäkäränpistoja kehossaan.

Nainen vietiin helkopterilla Utsjoen terveyskeskukseen hoidettavaksi.

Heinäkuun helteet ovat tuoneet mukanaan mäkäräisiä, ja helteissä hyttysmyrkyt menettävät nopeammin tehonsa. Parhaiten mäkäräisiltä suojaa vaalea, tiheäkuosinen ja väljä vaatetus.

Lue seuraavaksi