Entinen kansanedustaja yllättyi: "Saan tuplaeläkettä"

Lyly Rajala (kok.) kertoo yllättyneensä, ettei vanhuuseläkkeelle siirtyminen vaikuta hänen eduskunnasta saamansa sopeutumiseläkkeen määrään. Rajala pitää kahden eläkkeen yhteismäärää erittäin suurena.

Kotimaa
Lyly Rajala Yle Oulun studiossa
Yle

Kansanedustajana kaksi kautta toiminut Lyly Rajala (kok.) koki yllätyksen saatuaan eläkelaitokselta tiedon oman eläkkeensä kokonaismäärästä. Rajala täytti keväällä 63 vuotta ja on näin ollen oikeutettu vanhuuseläkkeeseen.

– Olen saanut eduskunnan sopeutumiseläkettä ja luulin sen loppuvan muun eläkkeen myötä. Yllätyin, että näin ei kuitenkaan ole, Rajala kertoo.

Rajala sanoo tiedustelleensa asiaa Kevasta ja saaneensa tiedon, ettei vanhuuseläke vaikuta eduskuntaeläkkeen määrään mitenkään. Nimi muuttuu, mutta summa pysyy samana.

– Olin todella ihmeissäni, kun minulle vastattiin, että saan eduskunnan eläkettä hautaan saakka. Sopeutumiseläke muuttaa nimeään eduskunnan vanhuuseläkkeeksi, joka tulee muista töistä saadun eläkkeen lisäksi.

"Suomi on kateuden tyyssija"

Vuosina 2003–2011 kansanedustajana toiminut Rajala kertoo saavansa eduskunnan eläkettä noin 2 100 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi muuta eläkettä arviolta 1 500 euroa.

– Olen tehnyt töitä aivan nuoresta lähtien ja minulla on ollut kohtuullisen hyvätuloisia ammatteja. On selvä asia, että aina kun joku saa jotakin enemmän kuin itse, niin sehän herättää kateutta. Suomihan on kateuden tyyssija.

Olin todella ihmeissäni, kun minulle vastattiin, että saan eduskunnan eläkettä hautaan saakka.

Lyly Rajala

Lyly Rajala kertoo kysyneensä, ovatko muuttuneiden eduskunnan sopeutumiseläkesäännösten jälkeen vanhan järjestelmän mukaisesti eläkettä saavat kansanedustajat ainoita hänen tuplaeläkkeeksi kutsumaansa eläkettä nauttivia.

– Kevasta vastattiin, että erilaisilla tuplaeläkkeillä on entisiä kansanedustajia alle 150 henkilöä, mutta Puolustusvoimista eläköityneitä kymmeniätuhansia.

Rajala pitää omaa eläkettään erittäin suurena. Rahankäyttöongelmia se ei kuitenkaan ole tuonut.

– Kolmen vuoden jälkeenkin maksan 1 000 euroa kuukaudessa pankkilainaa viime vaalien kampanjoinnista. Kansanedustajaksi hakeminen ei ole halpaa hommaa.