Lihanjalostaja tähyää Kiinaan epävarman Venäjän sijasta

Elintarvikekonserni Snellman etsii lihajalosteilleen ostajia Kiinasta. Uudella aluevaltauksella pyritään kompensoimaan lovea, joka Venäjän-kaupan tökkimisestä on syntynyt. Sianlihan vienti Venäjälle pysähtyi jo viime talvena. Nyt EU:n ja USA:n Venäjä-boikotit tekevät elintarvikkeiden viennin Venäjälle aiempaakin epävarmemmaksi.

Kotimaa
Sianruhoja roikkumassa Snellmanin uuden teurastamon kylmähuoneessa.
YLE / Kalle Niskala

Snellmanin Pietarsaaren tehtaalle odotetaan elokuun puolivälissä kiinalaisia vieraita tutustumaan tuotantoon. Vieraat käyvät samalla myös muissa alueen yrityksissä. Kiinalaisvierailua on valmisteltu jo useita vuosia.

Aasialaiset ostajat saapuvat Suomeen Ruotsista, jossa luvassa on vastaavanlainen tutustumiskierros. Tällä hetkellä ainoastaan Tanskalla on säännöllistä Kiinan-vientiä ja lisenssit sitä varten.

Pohjoismaiset ruokatottumukset poikkeavat aasialaisista. Snellman myy tällä hetkellä esimerkiksi sian sisäelimiä, sorkkia ja niskaa Thaimaahan ja Etelä-Koreaan. Näitä tuotteita saatetaan viedä Kiinaankin.

Snellmanin suurimmat vientimarkkinat ovat Uudessa Seelannissa. Talvella myös Kanada nousi suureen rooliin, kun Venäjän vienti tyssäsi. Pietarsaarelaisyhtiö vie ulkomaille 20–25 prosenttia sianlihatuotannostaan.

Kansainvälisen kaupan johtaja Staffan Snellman pohtii, että Venäjän rooli on kutistunut.

– Venäjän merkitys vientimaana on meille enää hyvin pieni. Emme odota tilanteen muuttuvan tänä tai ensi vuonna.