Koruvarkaille huomattava saalis Outokummussa

Outokumpulaiseen kelloliikkeeseen murtauduttiin torstain ja perjantaina välisenä yönä. Poliisin tietojen mukaan tekijöitä on ollut useampia ja murtosaalis on ollut huomattava.

Kotimaa
Kelloliike Honkanen.
Jari Turpeinen

Outokumpulaisesta kelloliikkeestä on anastettu koruja. Kummunkadulla sijaitsevaan liikkeeseen murtauduttiin torstain ja perjantain välisenä yönä. Poliisin mukaan anastetun omaisuuden arvo on huomattava, vähintään 10 000 euroa.

Poliisin mukaan kelloliikkeen murtoon liittyy valkoinen Toyota Carina merkkinen henkilöauto. Kyseinen auto anastettiin samaisena yönä ja sen sisältä on löytynyt kelloliikkeestä anastettuja koruja. Poliisi löysi auton yleisövihjeiden perusteella torstaiaamuna Outokummun Kuusjärveltä.

Poliisi selvittää myös parhaillaan sitä, että liittyvätkö yöllisen rikokset Liperissä torstaina tapahtuneeseen omakotitalomurtoon Kantoniementiellä. Myös Juuassa keskiviikon ja torstain välisenä yönä anastetun Mitsubishi Lancer merkkisen auton mahdollista yhteyttä kelloliikkeen murtoon selvitetään.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista vihjeistä ja havainnoista rikoksiin liittyen Joensuun poliisipäivystykseen 029 5415320 (8-16.15) tai suoraan tutkijalle 029 545 6314.