YK: Lähes 300 lasta kuollut Gazassa

YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan suurin osa kuolleista lapsista on alle 12-vuotiaita.

Ulkomaat
Ihmiset kerääntyivät tuomaan kukkia Gazassa kuolleiden lasten muistolle Brysselissä, Belgiassa perjantaina.
Ihmiset kerääntyivät tuomaan kukkia Gazassa kuolleiden lasten muistolle Brysselissä, Belgiassa perjantaina. Stephanie Lecocq / EPA

YK:n mukaan lähes 300 palestiinalaista lasta ja nuorta on kuollut Gazassa siitä lähtien kun Israel aloitti sotatoimet 8. päivä heinäkuuta.

YK:n mukaan yli 1 600 palestiinalaista on kuollut konfliktissa ja lähes 9 000 haavoittunut. Israel on menettänyt 63 sotilasta ja kolme siviiliä.

YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan kaikista siviiliuhreista 30 prosenttia on lapsia. Heistä suurin osa on alle 12-vuotiaita. YK arvelee, että luku tulee vielä kasvamaan, kun tiedot viimeisen kahden vuorokauden ajalta tarkentuvat.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset