1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Puumala

Puumalassa sammutettiin uhkaavaa maastopaloa – helikopteri apuna töissä

Puumalan Viljakkalassa sunnuntaina 3.8. iltapäivällä syttyneen maastopalon syytä ei tiedetä. Sammutustyöt jatkuvat vielä maanantaina.

Puumalassa Viljakkalan saaressa on sammutettu sunnuntai-illasta lähtien uhkaavaa maastopaloa.

Palo ehti levitä 3 hehtaarin alueelle ja oli vaarassa levitä puunlatvoihin.

Paloa sammutettiin neljän palokunnan voimin. Paikalla oli myös puolustusvoimien helikopteri. Välitön leviämisvaara on saatu estettyä.

Palon syytä ei tiedetä toistaiseksi. Sammutustyöt jatkuvat maanantaina.