1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Piha kuin taidegalleria – kasveja leikkaamalla saa maisemakuvia

Puutarhan puut ja pensaat voivat olla parhaimmillaan kuin ikkuna tai kameran linssi, jonka läpi näkee mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kokkolassa lomaileva Jukka-Pekka Flander on luonut näkymiä jo parikymmentä vuotta.

Luonto
Kuvassa puita leikkaamalla saatu maisema.
Petra Haavisto / Yle

Kokkolassa Ykspihlajan vanhimmalla pihalla on leikattu pihakasveja rohkealla kädellä jo parinkymmenen vuoden ajan. Jukka-Pekka Flander haluaa muodostaa anoppilansa pihakasveista näkymiä: jokaista leikkausta ja asetelmaa katsomalla voi nähdä erilaisen maiseman, jonka yksityiskohdat on suunniteltu tarkkaan.

Työ alkaa tarkkailulla.

– Aloitan kiertämällä pensasta tai puuta ympäri ja mietin mikä on sen tarkoitus: halutaanko sen avulla tuottaa valoa vai varjoa? Istuskelen eri paikoissa ja katson millaisen näkymän siitä kohdasta voisi luoda. Se tietysti riippuu mistä katsot, koska tietenkin saunan terassilta näkyy erilainen maisema kuin päärakennuksen portailta, Flander selittää prosessin alkua.

Istuskelen eri paikoissa ja katson millaisen näkymän siitä kohdasta voisi luoda.

Jukka-Pekka Flander

Flander luo näkymiä luonnonkasveista, eikä juuri osta puutarhakasveja. Miehen pihamaalta löytyy muun muassa sireenejä ja pihlajia, joita voi hyödyntää leikkaamisessa.

Meren rannasta löytyy useita paikkoja, joita voi käyttää yksityiskohtaisen näkymän luomiseen. Suunnitelmia tekemällä voi myös luoda omaa rauhaa pihapiiriin.

– Tästä saunan terassilta näkee sireenipensaan, jonka takaa nousee mänty. Tällä asetelmalla saan piilotettua parkkeeratut autot ja se suojaa myös näkymää saunan terassille. Terassilla istuva taas näkee holvimaisen näkymän melkein merenlahden perälle. Tämä on kuin goottilaisen kirkon ikkuna.

Leikkauksesta myös käytännön hyötyä

Flander huomasi lasten auringonottopaikalla mahdollisuuden leikata puista sekä kauniin että hyödyllisen asetelman. Nyt paikalla on persoonallinen maisema- ja varjoasetelma.

Kuvassa puita leikkaamalla saatu maisema.
Petra Haavisto / Yle

– Tässä oli vanha pihlaja, joka oli pakko kaataa, kun se alkoi lahota ja muuttua turvallisuusriskiksi. Kaatamisen jälkeen kasvaneesta puupoikasen rungosta tuli hieman käärmemäinen ja olen leikannut siitä ainoastaan ylöspäin kasvavat kasvustot. Nyt se antaa varjoa, suojaa ja avaa näkymän merelle.

– Pihapiirin toisesta pihlajasta olen poistanut alaspäin kasvavat oksat, jolloin runko pääsee esiin. Nyt se näyttää hieman akaasialta. Siinä onkin komea pihlajapari: samaa puuta, mutta täysin eri näköisiä.

Aluksi poppeli tuotti ongelmia Flanderin pihalla, sillä sen taimia kasvoi joka paikasta. Kovalla työllä Flander on saanut leikattua ylimääräiset taimet pois ja saanut muodostettua jäljelle jääneistä poppeleista holvimaisen rakennelman, joka antaa näkymän muun muassa venevajalle.

– Asetelmasta avautuu näkymä myös huoltoasemalle, että ulkona istuskellessa näkisi vähän elämää.

Pihan suunnittelussa ei saa olla arka

Yksi Flanderin erikoisuuksista on poppeleiden muotoilu.

– Raskas lumipeite yleensä vääntää poppelia ja jos osaat käyttää vääntymää hyväksesi, saat kauniin muotoisia puita.

Flanderin anoppilan pihalla on kumpuilevaa maastoa, jota ei ole haluttu tasata. Vaihteleva ympäristö on mielenkiintoisempi kuin täysin tasainen. Muuten Flander muokkaa pihaa rohkeasti leikkaamalla ja siirtämällä kasveja.

Tuomea leikkaamalla Flander on saanut hyviä tuloksia.

– Se on yleensä paha, koska tuomen kehrääjäkoi saastuttaa. Olen leikanut ne kasvustot usein pois. Meillä ei ole ollut sitä enää vuosikausiin, kun jaksoin käydä nämä useasti ja tarkasti läpi.

– Leikkaamisessa ei saa olla liian arka. Se vaatii tietysti vähittäistä työtä, tuloksia ei saa heti kun aloittaa. Aina ajoittain voi katsella, että miten lähtisin leikkaamaan tästä eteenpäin. Tärkeintä luontevuus, ettei kukaan edes huomaa sinun leikanneen kasveja, Flander neuvoo.