Sauri: Kaljakellunta on fysiikan lakien vastaista – video

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) kaipaa Vantaanjoen perinteiselle kaljakellunnalle vastuunkantajia. Madventures-matkailusarjasta tunnettu toimittaja Riku Rantala kuitenkin uskoo, että törkyisyydestään huolimatta kaljakellunta tuo Suomelle hyvää mainetta.

Kotimaa
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.)
Järkevään kaupunkikulttuuriin kuuluu se, että viedään omat roskat pois, sanoo Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (Vihr.).

Lauantaisen Kaljakellunnan siivoaminen kaatui alueen asukkaiden niskaan. Tänään maanantaina jätettä lojuu edelleen Vantaanjoessa.

Tapaninvainion kaupunginosayhdistys järjesti rannoille roskiksia, mutta roskaa päätyi silti luontoon.

- Emme halua kieltää hyväntuulista tapahtumaa, mutta se on paisunut liian isoksi. Siivousongelmaan pitäisi löytyä ratkaisu, sanoo puheenjohtaja Laura Vehkaoja.

Paikalliset asukkaat ovat siivonneet juhlan jälkiä, mutta urakka on ylivoimainen, kertoo Tapaninvainion uimarannan lähellä asuva Sanna Kauppila.

- On järkyttävää nähdä kaljakellunnan jäljet. Vaikka tässä meidän rannalla oli roskalava ja ihmisiä keräämässä roskia, jätteen määrä on hurja. Kaiken lisäksi se on sellaista muoviroskaa, mikä ei häviä mihinkään.

Kaupunki jatkaa siivousurakkaa

Loput sotkut jäävät kaupungin taakaksi.

- Kaupungin siivottavaksi jäävät kumiveneet ja kaljapakkaukset. Se aina jaksaa hämmästyttää, että ihmiset jaksavat kantaa täysiä pakkauksia paikalle, mutta eivät tyhjiä pois. Se on jotenkin fysiikan lakien vastaista, toteaa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Hän kannattaa spontaaneja kaupunkitapahtumia, mutta kaipaa Vantaanjoen kaljakellunnalle vastuunkantajia.

- Kaupungin kannalta on hankalaa, kun ei ole ketään keskustelukumppania, jonka kanssa voisi edistää roskien keräämistä. Jos jotkut kokevat olevansa vastuussa kaljakellunnan järjestämisestä, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä ennen kuin ryhdytte järjestämään seuraavaa tapahtumaa, että voidaan katsoa, miten tämä voitaisiin yhteistoimin hoitaa.

Sauri kiittelee muun muassa lauantaisen Kallion Block Partyn järjestäjiä siitä, että tapahtuma sujui siististi, eivätkä juhlijat jättäneet sotkuja jälkeensä.

"Tempauksen hulluus ja älyttömyys kiinnostaa ihmisiä"

Madventures- ja Docventures-sarjoista tunnettu toimittaja Riku Rantala on kiertänyt monissa maailman metropoleissa. Hän muistuttaa, että satunnaisista törkytapahtumista huolimatta ulkomaalaiset pitävät Helsinkiä yhtenä maailman puhtaimmista kaupungeista.

Rantala uskoo, että viime kädessä kaljakellunta edistää Suomi-kuvaa myönteisesti.

- Kaljakellunta on herättänyt paljon huomiota maailmalla. Luulen, että tempauksen hulluus ja älyttömyys kiinnostavat ihmisiä muualla. Toki on valitettavaa, että siitä jää roskaa ja isoihin porukoihin mahtuu aina urpojakin, mutta mielestäni suurkaupungissa voidaan sietää myös hetkittäisiä epäsiisteyksiä.