Savonlinja investoi lähes kymmenen miljoonaa busseihin

Uudet bussit aloittavat liikennöinnin välittömästi Savonlinnassa, Joensuussa, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Turussa.

Kotimaa
Savonlinja-yhdiöiden liiketoimintajohtaja Kai Honkanen ja liikenneneuvos Raimo O Honkanen.
Sari Ursin / Yle

Savonlinja-yhtiöiden liiketoimintajohtaja Kai Honkanen katsoo tyytyväisenä varikolla rivissä olevia uusia busseja, joista muutama lähtee liikenteeseen välittömästi.

– Mieli on positiivinen, koska nyt saadaan asiakkaille laadukkaampaa palvelua. Isohan tämä investointi on, kolmekymmentä autoa maksaa noin kymmenen miljoonaa euroa. Tällainen vaatii useamman vuoden sopimuksia, jotta siinä on jotain järkeä, sanoo Honkanen.

Uusissa busseissa on kiinnitetty huomiota ympäristöystävällisyyteen, asiakkaiden liikkuvuuteen ja matkustusmukavuuteen muun muassa ilmastoinnilla. Liikuntarajoitteisille busseista löytyvät invarampit ja tilat pyörätuoleille sekä kiinnityspisteet niille. Viimeisessä saapumiserässä tuli kolme eri bussimallia.

– Siinä on paikallisliikenneautoja, kaksiakselisia teliautoja ja seutuautoja. Kaikille löytyy käyttöä.

Kai Honkanen toivoo, että bussiliikenne ei enää nykyisestä harvenisi.

– Se on kiinni siitä, miten yhteiskunnalla on varoja ostaa liikennettä. Yhteiskunta tukee joukkoliikennettä varmasti mahdollisuuksiensa mukaan, mutta se ei ole paljoa tänä päivänä.

– Meidän bussit kyllä liikkuu pakkasella ja ukkosmyrskyjen jälkeenkin. Pohjolan olosuhteisiin suunnitellut bussit liikkuvat kelissä kuin kelisssä, lupaa Honkanen.

VR:n takkuileva liikenne on ollut Savonlinjalle eduksi, sitä ei Kai Honkanen kiistä.

– Ajoja on tullut niiden takia paljon ja toivotaan, että niitä tulisi lisääkin.

Kuljettajalla oma infopääte

Uusien bussien tekniikka tuo paljon opittavaa myös kuljettajille.

– Tämä on nykyajan vaatimuksiin vastaamista. Viranomaiset asettavat meille vaatimuksia siitä, miten tietoa pitää heille päin toimittaa. Infopäätteellä kuljettaja saa reaaliaikaista tietoa taustajärjestelmästä ja siinä on paikannukset ja siihen voidaan saada myös muun muassa matkustajalistoja ja karttoja. Infopäätteen kylkeen tulee vielä sirumaksupääte, jolla pystytään hyväksymään kaikki tällä hetkellä käytössä olevat maksutavat, kertoo Honkanen.

Kuljettajan käsien kautta kulkee vielä paljon käteistä rahaa ja sen käsittely on sekä kuljettajan turvallisuuden että sen käsittelyn kannalta iso kuluerä. Kai Honkanen toivookin, että tulevina vuosina käteisen rahan käytöstä päästäisiin pikkuhiljaa eroon.

Bussin keski-ikä noin kymmenen vuotta

Uudet bussit sijoitetaan viranomaisten kilpailuttamiin liikenteisiin Savonlinnaan, Joensuuhun, Lappeenrantaan, Kouvolaan ja Turkuun.

– Mikkelin liikenteen kilpailutus on tässä lähitulevaisuudessa ja sitten me nähdään, millaista kalustoa viranomaiset tänne haluaa, sanoo Honkanen.

Savonlinja-yhtiöillä on liikenteessä tällä hetkellä noin viisisataa bussia. Bussin keski-ikä on hieman alhaisempi kuin valtakunnassa keskimäärin eli noin kymmenen vuotta.

– Bussin elinkaari riippu ihan käyttäjästä. Mikäli auto pidetään siistissä ja hyvässä kunnossa ja korjataan aina tarvittaessa, voidaan puhua 15-20 vuoden ajoajasta.

Kai Honkanen on myös itse käynyt ajamassa uudella kalustolla ja hyvältä kuulemma tuntui. Uskoa tulevaisuuteen löytyy.

Veristä kilpailua

Liikenneneuvos Raimo O Honkanen katselee myös mielissään uusien bussien rivistöä.

– Nyt vaan on mielessä, miten me saamme maailmalta ne rahat takaisin, mitä näihin autoihin on pantu ja velat maksettua. Optimisti täytyy kuitenkin aina olla, kun ollaan yrittäjiä, ei siitä mihinkään pääse.

– Matkustajamääräthän ovat joka puolella olennaisesti pienentyneet ja nyt ei niin sanotulla linjaltatulo-rahalla pystytä toimintaa enää pyörittämään, vaan tarvitaan yhteiskunnan apua jollain tavalla mukaan. Sellaista on joku aika sitten vielä saatukin, mutta nyt tilalle on tullut kilpailuttaminen, sanoo liikenneneuvos Honkanen.

– Nyt kilpaillaan verisesti ja katsotaan, ketä jää jäljelle ja mitä sitten seuraa. Esimerkiksi tämän vuoden aikana mekin on jouduttu valitettavasti irtisanomaan 60-70 työntekijää.

Henkilökuntaa Savonlinja-yhtiöillä on noin 700, joista Etelä-Savossa 150-200. Halpamatkojen tarjoajat ovat vaikuttaneet myös paljon Savonlinjan kilpailutilanteeseen.

– Se tekee myös asiakkaiden matkustussuunnitelmat sekaviksi, kun ei tiedetä mitä matka maksaa aamulla, päivällä tai illalla. Se ei ole asiakkaankaan edun mukaista.

– Meillä on myös halpamatkoja tarjolla ja odotan niiden määrän lisääntyvän tulevaisuudessa.