Ruotsin maastopalo uhkaa maailmanperintökohdetta

Engelsbergin rautaruukki oli 1600–1800-luvulla yksi Euroopan tärkeimmistä rautaruukeista. Ruukin alue on säilynyt hyvin, ja esimerkiksi monet työvälineet ovat vielä toimintakunnossa.

Ulkomaat
helikopteri savuavan metsän yllä
Ruotsin Västmanlandissa Salan kunnan länsipuolella riehuva valtava metsäpalo leviää edelleen.

Västmanlandissa riehuva maastopalo uhkaa Unescon maailmanperintökohdetta Engelsbergin ruukkia, Ruotsin tiedotusvälineet kertovat. Se on Ruotsin parhaiten säilynyt rautaruukki metalliteollisuuden kultakaudelta.

– Se on ainutlaatuinen esimerkki 1600–1800-lukujen teollisuuskokonaisuudesta, jossa kaikki tärkeät tekniset laitteet ovat paikoillaan ja ennallaan. Se on uniikki alue, eikä pelkästään Ruotsissa vaan maailmanlaajuisesti, Unescon Ruotsin-neuvoston pääsihteeri Mats Djurberg sanoo Ruotsin Radiolle.

Engelsbergin ruukki oli aikanaan yksi Euroopan tärkeimmistä rautaruukeista, ja Ruotsi oli yksi maailman suurimpia raudantuottajia. Ruukkialueella on ruukinkartano, työläisten asuntoja ja teollisuuslaitoksia. Laitoksen vesipyörä, murskaamo, puhallin ja vasarat ovat yhä toimintakunnossa.

Tulen leviämisen estämiseksi kaksi helikopteria käy kastelemassa ruukkialuetta vedellä. Ruukki on kuulunut Unescon maailmanperintölistalle vuodesta 1993. Se sijaitsee Fagerstan kunnassa (siirryt toiseen palveluun).