Porotutkija Mauri Nieminen hurjana: Kaksi kirjaa samaan syssyyn!

Porotutkijana tunnettu Mauri Nieminen on viime aikoina ahkeroinut myös kirjailijan kammissaan Inarin Muddusjärvellä.

kirjallisuus
mies ratsastaa porolla
Porotutkija Mauri Nieminen ratsasti porolla Ulko-Mongolian poronhoitoon tutustuessaan.Mauri Niemisen kuva-albumi

Mauri Nieminen voi nyt esitellä kaksi mielenkiintoista kirjaa, jotka ovat nimeltään ”Lapin luonto luo outoa taikaa” ja ”Poro”. Ensimmäinen kirja kertoo komeilla kuvilla tuettuna laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Poro –kirja puolestaan on 40 vuotta porotutkimuksen parissa työskennelleen biologi Mauri Niemisen tieteellinen, mutta selkokielinen näkemys porosta, poron käytöstä ja poronhoidon historiasta.

Lapin luonto luo outoa taikaa. Nieminen yhtyy noihin laulun sanoihin: Lappi on kaunis ja ihmeellinen. Kirja kertoo sanoin ja tekijän omin kuvin laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Lauluista joiuista.

– Lapissa taivaskin tuntuu olevan lähempänä maata ja ihmisiä kuin missään muualla. Täällä leimuavat parhaiten matkailijoita kovin houkuttelevat pohjanpalot eli revontulet ja yötön yö. Lapissa on vielä selvät vuodenajat, ja pohjoisen ankaraan luontoon hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet, hän sanoo.

Sopeutumisen mestarit

Tunturipeurasta polveutuvaa poroa Nieminen pitää sopeutumisen mestarina. Myös ihmiset ovat sopeutuneet ja sopeutuvat. Nieminen sanoo, että Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovatkin kautta aikojen houkutelleet kulkijoita, erikoisia persoonia, mahtimiehiä tutkijoita ja tulisieluisia taiteilijoita, ja mikä parasta; Heidän jäljiltään Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.

– Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovat houkutelleet kautta aikojen kulkijoita, tutkijoita ja taiteilijoita. Luonto on synnyttänyt kuin pakostamyös erikoisia persoonia, mahtimiehiä ja tulisieluisia taiteilijoita. Ja Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.

Mauri Niemiselle porotutkijan työ (RKTL Kaamasen tutkimusasema) ja asuminen Lapissa, Inarissa Muddusjärven rannalla on antanut mahdollisuuden tutustua laajemminkin Lappiin, sen luontoon, historiaan, elinkeinoihin ja ihmiskohtaloihin.