Helteinen heinäkuu käänsi Tykkimäen Aquaparkin kauden katastrofista plussalle

Tykkimäen huvipuiston toimitusjohtajan Sakari Pasasen mukaan kesä on näyttänyt, että huvipuiston Aquapark-investointi on onnistunut. Kesäkuussa oltiin kuitenkin vielä katastrofin partaalla.

Kotimaa
Aquapark Tykkimäellä.
Yle / Mika Moksu

Helteinen heinäkuu käänsi Tykkimäen uuden vesipuiston kauden katastrofista plussalle. Tykkimäen huvipuiston toimitusjohtajan Sakari Pasasen mukaan kesä on näyttänyt, että huvipuiston Aquapark-investointi on onnistunut. Pasanen kertoo, että Tykkimäen myynti on vesipuiston ansiosta 17 prosenttia viime vuotta edellä. Pasasen mukaan muissakin huvipuistossa on tehty vastaavia investointeja, eivätkä ne kaikki ole menestyneet yhtä hyvin.

Vielä kesäkuussa näytti, että vesipuiston ensimmäisestä kaudesta tulisi katastrofi. Pasanen kertoo, että Tykkimäen huvipuistossa on käynyt vuosittain noin 200 000 kävijää. Pasasen mukaan tavoitteena on, että tänä kesänä avattu vesipuisto lisäisi kävijämäärää 35 000 kävijällä. Kylmän kesäkuun vuoksi Aquapark ei kuitenkaan pääse tänä kesänä tuohon 35 000 kävijän tavoitteeseen. Vesipuiston vetovoima kasvoi heti kun helteiset säät alkoivat heinäkuussa.

– Yhtenä heinäkuun parhaana päivänä vesipuistossa oli enemmän kävijöitä kuin koko kesäkuussa yhteensä, Pasanen kuvailee sään vaikutusta vesipuistoon.

Heinäkuussa vesipuistossa on ollut kävijöitä keskimäärin tuhat päivässä. Pasasen mukaan tavoitteeksi oli asetettu 500 kävijää päivässä koko kauden ajan.

Vesipuiston ensimmäistä kautta päätettiin jatkaa 17. elokuuta asti, koska sääennusteet lupaavat vesipuistolle suotuisaa säätä. Lisäksi venäläisten lomakausi jatkuu vielä. Alun perin vesipuiston piti sulkea ovensa sunnuntaina 10. elokuuta.

Superhelle ei hyväksi huvipuistolle

Pasanen kertoo, että huvipuisto ei ole yhtä sääherkkä kuin vesipuisto, siksi kesäkuun kävijämäärien lasku ei ole huvipuistossa niin dramaattinen. Toisaalta myöskään helle ei ole huvipuistoa ajatellen paras mahdollinen keli. Pasasen mukaan helteellä varsinkin lapsiperheet jäävät tulematta. Huvipuisto on viimeisen kerran auki 30. elokuuta.

Pasanen on iloinen siitä, että myös huvipuiston iltakonsertit ovat vetäneet hyvin. Pasasen mukaan voidaan melkein luvata, että iltakonsertteja jatketaan myös ensi vuonna. Iltakonsertteja on järjestetty neljän vuoden ajan. Konsertit ovat kuitenkin huvipuistolle lisäkustannus, ja lisäksi niissä on riskinsä.

– Esiintyjät maksavat paljon ja kävijöitä täytyy olla tuhat illassa, että puisto pääsee omilleen, Pasanen toteaa.

Juttuun lisätty 7.8. kello 9.58 Tykkimäen huvipuiston kävijämäärä.