Tällainen on perusvenäläinen Smirnovin perhe – pakottavatko he Putinin muuttumaan?

Dimitri, Elena, Artjom ja Sofia ovat tilastollinen keskivertoperhe. Heillä on mennyt viime vuosina hyvin, joten perheellä on myös paljon menetettävää.

A-studio

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuva: Shutterstock

Ukraina-pakotteiden ja vastapakotteiden vaikutukset ovat huolestuttaneet läntisen Euroopan maita viime viikkoina. Tavalliset ihmiset voivat joutua kärsimään, ja poliitikot ovat huolissaan kannatuksensa vuoksi. Vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, miten pakotteet vaikuttaisivat tavallisiin venäläisiin. Pakotteiden logiikkahan menee niin, että tavalliset ihmiset pakotteiden kohdemaassa kohdistaisivat painetta omia poliitikkojaan kohtaan ja saisivat politiikan muuttumaan.

Mitenköhän tämä toimisi Venäjällä? A-studio selvitti tilastojen avulla, minkälainen on venäläinen keskivertoperhe ja mitä heillä on menetettävää.

Käytännössä mitään keskiarvoperhettä ei tietysti ole olemassakaan, mutta jos tarkastellaan suuria lukuja, niin tavallisten venäläisten elämästä voidaan kertoa aika lailla muun muassa Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin avulla.

Aloitetaan sukunimestä: Smirnov on yleisin, heitä on peräti 1,6 prosenttia venäläisistä eli 2,3 miljoonaa.

Vaikka kaikki Venäjän federaation 144 miljoonaa kansalaista ovat venäläisiä, niin kansallisuudeltaan heistä on venäläisiä vain neljä viidesosaa eli noin 115 miljoonaa. Vähemmistöistä suurimpia ovat tataarit, ukrainalaiset, tsetseenit, bashkiirit, tshuvassit ja armenialaiset.

Oletamme siis, että Smirnovit ovat venäjänkielisiä, Venäjän venäläisiä. Etunimimuodit muuttuvat, mutta voinemme sopia, että vanhemmat ovat Dimitri, 38 ja Elena, 36, lapset Sofia, 9 ja Artjom, 11.

Väkiluku kasvaa taas

Smirnoveilla on 0,3 lasta enemmän kuin venäläisperheissä keskimäärin. Koko maan kannalta tilanne on huolestuttava, koska vakaan väkiluvun säilyttämiseksi tarvittaisiin 2,1 lasta perhettä kohden.

Tilastoperheen koti sijaitsee kaunokirjallisuudesta tutussa ”N:n kuvernementin pääkaupungissa”.

Enimmillään Venäjän väkiluku oli heti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991, hieman alle 149 miljoonaa. Sitten alkoi lasku, joka jatkui viitisentoista vuotta ja kääntyi hitaaseen kasvuun viime vuosikymmenen loppupuolella. Nyt asukkaita on 144 miljoonaa – tai 146, jos Krimin väestö lasketaan mukaan.

Smirnovit eivät kuitenkaan asu Krimillä, vaan jossain tiheään asutun Länsi-Venäjän suurkaupungeista. Venäjän urbanisoitumisaste on 75 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kaupunkilaisia on noin 110 miljoonaa, maalaisia kolmisenkymmentä.

Keskiverto-Smirnovien kotikaupunki ei kuitenkaan ole Moskova eikä Pietari, joissa on yhteenlaskettunakin vain noin 15 miljoonaa asukasta. Tilastoperheen koti sijaitseekin esimerkiksi kaunokirjallisuudesta tutussa ”N:n kuvernementin pääkaupungissa”. Näitä ovat esimerkiksi Ufa, Nizhny Novgorod, Samara ja Jaroslavl.

Miesten elinikä nousussa

Keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä Venäjällä on 71 vuotta. Smirnovien perheen jäsenille tämä tarkoittaa kuitenkin eri asioita: Dimitrin ikäluokan miehillä se on lähempänä 60:tä, kun taas Elena voi odottaa elävänsä yli 75-vuotiaaksi.

Smirnovin perheen isovanhemmista on surullista kerrottavaa. Isoisät ovat jo kuolleet, ja isoäideistä vain toinen on yhä hengissä. Venäjän väestöpyramidi osoittaa havainnollisesti, että kaksi kolmasosaa yli 70-vuotiaista on naisia.

Lasten elämä näyttää paremmalta, tai ainakin pidemmältä: jos viiden viime vuoden trendit jatkuvat, Sofia ja Artjom voivat odottaa elävänsä ainakin viisi vuotta pidempään kuin vanhempansa. Etenkin miesten eliniänodote on parantunut viime aikoina dramaattisesti.

Smirnoveilla onkin syytä ihmetellä USA:n presidentin äskettäisiä puheita, joiden mukaan venäläiset miehet kuolevat kuusikymppisinä – se tieto oli kymmenen vuoden takaa.

Venäjän alueellisessa väestönkehityksessä huomattava piirre on, että painopiste siirtyy itään ja etelään: luonnollinen väestönkasvu on plussan puolella suurimmassa osassa Siperiaa ja erityisesti Kaukasuksella. Länsi-Venäjällä sen sijaan useimpien alueiden väkiluku supistuu; Moskova ja Pietari tosin ovat tässäkin suhteessa poikkeuksia.

Vladimir Putin esiintyi televisiossa ennen joulua 2010 vastaamassa kysymyksiin, joita Venäjän kansalaiset ovat hänelle lähettäneet.Kuva: Anatoly Maltsev / EPA
Töitä riittää

Taloudellisesti Smirnoveilla menee hyvin: molemmilla perheen aikuisista on työpaikka, kuten 72 miljoonalla muuallakin venäläisellä. Työttömyys on tänä vuonna pudonnut alle viiteen prosenttiin, mikä on alhaisin luku sitten neuvostoaikojen.

Smirnovit voivat olla suhteellisen varmoja työpaikkansa säilymisestä
– ainakin jos talouspakotteiden vaikutukset jäävät vähäisiksi.

Sekä taloudelliset että poliittiset suhdanteet häiritsevät venäläisten elämää usein kohtuuttomasti, mutta Smirnovit voivat olla suhteellisen varmoja työpaikkansa säilymisestä – ainakin jos talouspakotteiden vaikutukset jäävät vähäisiksi. Kaikkein turvallisinta on valtion palveluksessa.

Elena saa valtion hommista 30 000 ruplaa kuussa, Dimitri puolestaan kaivosalan yksityisyrityksessä selvästi enemmän, noin 50 000. Perheen yhteenlasketut bruttotulot ovat siis noin 1 600 euroa kuussa, eli 1 450 euroa, kun 13 prosentin tasavero on maksettu.

Elämää provinssissa

Näillä tuloillaan Smirnovit lukeutuvat mukavasti keskiluokkaan N:n kuvernementissa, mutta Pietarissa rahaa pitäisi olla kaksin verroin enemmän, Moskovassa jopa kolminkertaisesti. Kuten A-studion kyselyssä Lappeenrannassa kävi ilmi, monet pietarilaiset pitävät keskiluokan tulorajana jopa kolmen tai neljän tuhannen euron kuukausituloja.

Smirnovien tuloista asumiseen menee vain noin 11 prosenttia, mutta he säästävät melkein toisen mokoman saadakseen hankittua isomman asunnon nykyisen 60 neliön kerrostalokolmionsa tilalle: Sofia ja Artjom tarvitsevat pian omat huoneet.

Lasten harrastukset – jääkiekko ja baletti – tulevat kalliiksi, mutta niistä ei tingitä. Rahaa menee myös isoäidin hoitoon; babushkan eläke on Putinin ja Medvedevin aikana noussut 3 500 ruplasta 7 000:een eli 150 euroon, mutta se ei riitä mummon asunnon remontteihin eikä lääkkeisiin ja muihin hoivakuluihin. Lääkkeiden hinnat ovat kaiken lisäksi nousseet.

Ivanovilla harmaita tuloja

Käytettävissä olevista tuloista puhuttaessa on muistettava, että Venäjällä kukoistaa virallisen talouden rinnalla länsimaihin verrattuna rikas harmaa talous, josta veroviranomainen ei saa mitään tietoa.

Tilastojen perusteella Suomen ja Venäjän välillä ei ole suurta elintasokuilua.

Pidämme kuitenkin Smirnoveja rehellisinä veronmaksajina, minkä vuoksi heidän veroilmoituksessa mainitut tulonsa ovat selvästi suuremmat kuin naapurissa asuvalla keskiverto-Ivanovilla. Naapurin miehellä on yhtä korkea elintaso kuin Smirnoveilla, mutta suuri osa siitä johtuu pimeistä lisäansioista. Venäjän tilastokeskuksen tuoreimman, vuoden 2012 tiedon mukaan väestön keskitulo kuukaudessa oli 22 880 ruplaa eli 477 euroa kuussa.

Rosstatin mukaan alle 10 prosenttia venäläisistä ansaitsee yli 1 400 euroa kuussa. Tuloerot ovat melkoisia: hyvätuloisin viidesosa ansaitsee yli seitsemän kertaa niin paljon kuin köyhin viidennes. Suomessa vastaava luku on 3,7.

Oecd:n mukaan venäläisten kotitalouksien keskimääräinen käytettävissä oleva tulo on noin 13 000 euroa vuodessa. Se on selvästi alle Oecd:n keskiarvon, noin 64 prosenttia suomalaisten tuloista. Vielä pitäisi muistaa, että hinnat ovat Venäjällä keskimäärin neljänneksen alhaisemmat kuin Suomessa. Tämän ns. ostovoimakorjauksen jälkeen voidaankin sanoa, ettei maiden välillä enää olekaan kovin suurta elintasokuilua – ainakaan tilastojen perusteella.

Vladimir Putin kirjoitti nimikirjoituksensa ensimmäiseen Lada Largukseen, joka tuli AvtoVAZ-tehtaan tuotantolinjalta 4. huhtikuuta 2012.Kuva: Alexey Druginyn / Ria Novosti / Venäjän valtion lehdistötoimisto / EPA
Jäähyväiset Ladalle

Mutta takaisin N:n kuvernementtiin. Huomattava rahareikä Smirnoveille on auto. Keskiluokkaisen muodin mukaisesti he ovat muutama vuosi sitten vaihtaneet Ladansa tunnettuun japanilaiseen tai länsieurooppalaiseen merkkiin. Autolainaa on vielä jäljellä, ja bensakulut rasittavat, vaikka litrahinta onkin vain 0,80 euroa.

Moskovassa ja Pietarissa Ladat ja muut kotimaiset autot ovat jo aikoja sitten jääneet vähemmistöön, mutta täällä N:n kuvernementissa ne ovat edelleen ykkösmerkki. Tiet ovat sen verran huonossa kunnossa etenkin kelirikkoaikaan, ettei Saksan autobahneille suunniteltu malli ole kaikkien suosiossa.

Lada hallitsee edelleen käytettyjen autojen markkinoita noin 40 prosentin osuudella, mutta uusista autoista sen markkinaosuus on pudonnut viidennekseen. Myyntitilastojen kärkeen ovat nousseet Volkswagen, Renault, Mitsubishi ja Toyota. Tilanne tosin vaihtelee huomattavasti alueittain ja kuukaudesta toiseen.

Dimitri olisi isänmaallisena miehenä valmis vaihtamaan takaisin Ladaan, jos sen valmistaja AvtoVAZ onnistuisi tekemään myös kansainvälisesti menestyviä malleja. Hieman toivoa on herättänyt se, että AvtoVAZ siirtyikin hiljattain ulkomaiseen omistukseen.

Ongelmat ja unelmat

Elintason nousuun tottuneilla Smirnoveilla on siis paljon menetettävää, jos Ukrainan kriisistä johtuvat pakotteet alkavat vaikuttaa. Ainakin perheen suunnittelema Kreikan-loma joudutaan peruuttamaan, jos rupla taas heikkenee euroon verrattuna.

Pahin on edessä, jos kaivosyhtiön vienti tyrehtyy pakotteiden vuoksi: Metallien hinnat ovat muutenkin heilahdelleet holtittomasti viime aikoina. Dimitri voi ihan hyvin menettää työpaikkansa ja joutua hakeutumaan pienipalkkaisempiin töihin.

Smirnovien mielestä Pussy Riotin tempaus oli tarpeetonta jumalanpilkkaa.

Mutta mitä keskiverto-Smirnovit todellisuudessa ajattelevat? Siitä tiedämme yllättävän paljon, erityisesti tutkimuslaitos Levada-Centerin selvitysten ansiosta. Levadan vuosikirjoista selviää muun muassa venäläisten kanta maan talouden tilaan, tulevaisuuden toiveisiin, maailmantapahtumiin, sisäpolitiikkaan ja perinnäistapoihin.

Tuorein tilasto kertoo, että Smirnovit eivät ole uskonnollisia, mutta he viettävät perinnejuhlia. Pääsiäisenä maalataan munia, kuten tehdään 70 prosentissa Venäjän kodeista.

Pussy Riotin tempaus moskovalaisessa Kristus Vapahtajan kirkossa oli heidän mielestään tarpeetonta jumalanpilkkaa, josta lyhyt vankeustuomio oli paikallaan.

Kaiken kaikkiaan Smirnovit ajattelevat, että mennyt vuosi oli heille itselleen menestyksellisempi kuin edelliset. Koko Venäjälle sen sijaan vuosi 2012 oli samanlainen kuin aiemmat.

”Enemmän tyytyväisiä”

Vuoden tärkeimpiä tapahtumia olivat Smirnovien mielestä Krymskin ja Gelendzhikin alueiden tuhotulvat, presidentinvaalit sekä sähkön, kaasun ja lääkkeiden hinnankorotukset. Vuoden mies oli tietysti Vladimir Putin, vuoden nainen kuuluisa sopraano Galina Vishnevskaja, joka sattui kuolemaan joulukuussa 2012.

Smirnovien tyytyväisyys omaan elämäänsä on kohentunut tasaisesti heidän 15-vuotisen avioliittonsa ajan. Noin vuodesta 2005 lähtien he ovat olleet tilastokielellä ilmaistuna elämäänsä enemmän tyytyväisiä kuin ei-tyytyväisiä. Tulevaisuuden suhteen he ovat kuitenkin vain varovaisen luottavaisia.

Kaikkein eniten Smirnovit pelkäävät läheistensä menetystä, varsinkin nyt kun isoäiti on sairastellut. Muita pelon aiheita ovat sodat, köyhyys ja sairaudet. Aika ajoin Dimitri ja Elena pelkäävät myös vallan väärinkäyttöä – korruptio käy välillä sietämättömäksi, mutta jotenkin senkin kanssa pystyy elämään.

Mies katselee, kun työmiehet vaihtavat Simferopolissa tekstit Krimin alueparlamentin rakennukseen 19. maaliskuuta.Kuva: Jakub Kaminski / EPA
Mallia lännestä, mutta…

Kotimaahansa Smirnovit suhtautuvat kaksijakoisesti. He ovat jonkin verran ylpeitä Venäjän lisääntyneestä poliittisesta vaikutusvallasta, mutta maan talous ja etenkin poliittinen järjestelmä ja demokratian tila eivät anna aihetta ylpeyteen. Sen sijaan maan tieteellis-tekniset saavutukset sekä kulttuuri ja historia herättävät ylpeyttä, samoin Venäjän urheilusaavutukset.

Smirnovit hyväksyivät Krimin liittämisen Venäjään.

Smirnovien mielestä Venäjä voi ottaa mallia länsimaisista demokratioista, mutta kuitenkin niin, että maa säilyttää omaleimaisuutensa ja noudattaa omaa kehityskulkuaan. He ovat sitä mieltä, ettei Venäjän maailmanpoliittinen johtoasema ole yhtä tärkeää kuin se, miten hyvin sen kansalaiset elävät ja miten tasa-arvoiset mahdollisuudet heillä on.

Smirnovien suhtautuminen tänä vuonna kärjistyneeseen Ukrainan kriisiin ei vielä käy ilmi Levadan vuosikirjasta, mutta tänä vuonna kuukausittain tehdyt kyselyt vihjaavat, että Smirnovit hyväksyivät Krimin liittämisen Venäjään.

Myös Ukrainan separatistien aseistaminen on heidän mielestään hyväksyttävää, vaikka he hieman pelkäävätkin, että kriisi voi johtaa Ukrainan sisällissotaan, johon Venäjäkin voi joutua mukaan.