1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kyyhkylinnut

Sepelkyyhkyjen saalismäärät tuplaantuneet – syksyn metsästyskausi aloitetaan yhä aiemmin

Sepelkyyhkyjä metsästettiin Pohjois-Savossa viime vuonna tuplasti enemmän kuin kahta vuotta aiemmin. Kyyhkyjä metsästää nykyään aiempaa useampi metsästäjä.

kyyhkylinnut
Sepelkyyhky.
Erkki Sillanpää

Sepelkyyhkyjä metsästetään yhä enemmän Pohjois-Savossa. Kyyhkyjä ammuttiin viime vuonna yli kaksinkertainen määrä vuoteen 2011 verrattuna. Saalismäärä oli vuosi sitten noin 27 000 sepelkyyhkyä. Vuonna 2011 kyyhkyjä ammuttiin 12 500.

Kyyhkyjen lukumäärä on kasvanut maakunnassa muun muassa hyvin onnistuneiden pesintöjen vuoksi. Saaliiksi saadut kyyhkyt kattavat vain noin 10 prosenttia koko lajimäärästä Pohjois-Savossa. Myös metsästäjien kiinnostus on lisääntynyt.

– Kyyhkyn metsästys on selvästi kasvattanut suosiotaan. Aikaisemmin moni aloitti metsästyskauden vasta virallisilla avajaisilla ja sorsanmetsästyksellä, mutta nyt metsästämään lähdetään jo aikaisemmin, kertoo Suomen Riistakeskuksen vs. riistapäällikkö Teemu Lamberg.

Tuhannet metsästäjät lähtevät kyyhkysjahtiin

Tänä vuonna kyyhkynmetsästykseen odotetaan noin 2000–3000 metsästäjää Pohjois-Savossa. Se ei kuitenkaan vedä vielä vertoja sorsanmetsästykselle, jonka parissa on arviolta 10 000 metsästäjää.

Kyyhkyn metsästys on selvästi kasvattanut suosiotaan.

Teemu Lamberg

Koko Suomessa on arviolta 250 000 sepelkyyhkyparia. Metsästyssaalis on vuosittain yli 200 000 lintua.

Sepelkyyhkynmetsästyskausi alkaa tulevana sunnuntaina. Suomen Riistakeskus muistuttaa, että jahdissa metsästyksen pitää kohdistua sepelkyyhkyparviin, jotka koostuvat saman vuoden poikasista sekä muista pesinnän jo lopettaneista linnuista.

Sepelkyyhkyn metsästysaika jatkuu lokakuun loppuun asti. Sorsan- ja karhunmetsästys käynnistyy 20.8. Pohjois-Savossa ei ole tänä vuonna yhtään karhunkaatolupaa. Metsästyskausi jatkuu jänisjahdilla 1. syyskuuta.

Lue seuraavaksi