Boliden kuparipäästöstä: Moni asia meni pieleen

Viime viikon rankkasateet olivat liikaa Boliden Harjavallan Porin tehtaan viemäriverkostolle. Kokemäenjokeen pääsi 122 kiloa kuparia ja muita metalleja.

luonto
Bolidenin tehdasaluetta
Jari Pelkonen / Yle

Boliden Harjavallan mukaan kuparipäästö Kokemäenjokeen oli onnettomien sattumusten summa. Porin tehtaalta pääsi viime viikolla 122 kiloa kuparia ja viimeisimmän tiedon mukaan lisäksi myös muita metalleja jokeen. Tehtaan mukaan määrä ei ylitä luparajoja.

Kupari on eliöstölle erittäin haitallinen metalli.

Reikä kellarissa

Boliden pahoittelee kuparipäästöään Kokemäenjokeen. Tehtaan toimitusjohtajan Timo Rautalahden mukaan pääsyy vuodolle oli rankkasade, mutta myös moni muu asia meni tehtaalla pieleen.

– Tehdasalueen viemäriverkoston kapasiteetti ei riittänyt ja sadevettä pääsi prosessitilojen kellariin. Vesimäärä huomattiin heti, mutta sitä ei välittömästi päästy poistamaan muun muassa sähköhäiriön vuoksi.

Lisäksi prosessilaitteessa oli toimintahäiriö ja kellariin pääsi muutamia kuutioita prosessiliuosta.

– Kaiken lisäksi kävi ilmi, että vara-altaanomaisessa kellaritilassamme oli reikä, jota pitkin vesi ja prosessiliuos pääsivät eteenpäin.

Rautalahden mukaan on edelleen epäselvää, miksi tehtaan pumppausjärjestelmä ei estänyt päästön etenemistä jokeen.

PH-mittauskin petti

Rautalahti vakuuttaa, että päästöstä huolimatta riskien arviointiin panostetaan tehtaalla kuitenkin riittävästi.

– Arviointia kehitetään jatkuvasti. Nikkelipäästön jälkeen aloitimme välittömästi arvioinnit Harjavallassa ja Porissa. Yritämme varautua kaikkiin kuviteltaviin häiriötilanteisiin.

Päästö tapahtui viime viikolla, mutta siitä kerrottiin julkisuuteen vasta tämän viikon keskiviikkona.

– Jokeen pääseviä vesiä analysoidaan neljän päivän keräilynäytteillä. Viimeinen näyte analysoitiin maanantaina ja sen jälkeen olimme heti yhteydessä viranomaisiin.

Näytteenoton lisäksi käytössä on jatkuva pH-mittaus, mutta tämäkin seuranta petti.

– Mittari oli juuri uusittu eikä tiedonsiirto automaatiojärjestelmään toiminut.