1. yle.fi
  2. Uutiset

Tauski ja Pasi ovat kateissa – persikanväristä ja vaaleanpunaista minipossua jahdataan Lopella

Kaksi minipossua on karkuteillä Lopella. Vuodenikäiset poikapossut pärjäävät jonkin aikaa luonnossa. Omistajaa huolestuttaa se, että possut villiintyvät nopeasti, jos niitä ei saada kiinni.

Kotimaan uutiset

Etelä-Hämeessä, Lopen Nyynäisissä asuva Tuija Koskinen on huolestunut. Häneltä karkasi kaksi minipossua viime viikonvaihteessa.

Pitkäksi venähtäneeseen possujahtiin on herätty kunnassa jo laajemminkin ja omistajalle on tullut runsaasti havaintoja. Possujen kiinniottaminen on vain hankalaa.

Vuoden vanhat, leikkaamattomat poikapossut, Tauski ja Pasi livahtivat ulkotarhastaan aitaan tulleesta reiästä.

Tauski on alun perin persikanvärinen ja Pasi on vaaleanpunainen, varustettuna mustilla täplillä.

– Pasi on nähty torstaina Kormun kartanon mailla. Lähden sinne illalla katsomaan miten sen saisi kiinni, kertoo Tuija Koskinen Ylelle. Kormun kylä on noin 10 kilometrin päässä kotikarsinasta. Koskisen mukaan possut näyttävät pakenevan teitä pitkin.

Possut pärjäävät luonnossa toistaiseksi

Koskinen joutuu miettimään, millä keinolla villiksi heittäytyneen possun saisi jallitettua kiinni. Omistaja on kerran päässyt Pasista metrin päähän, mutta possu aavisti ansan ja livisti.

Pakomatkan aikana possukaksikosta on saatu paljon havaintoja, mutta kiinni niitä ei ole kukaan saanut. Parivaljakko on nyt myös hajaantunut. Tauskista ei ole enää vähään aikaan saatu havaintoja.

– Nälkää ne eivät näe, sillä luonnosta löytyy niille syötävää, kuten ruohoa ja juuria.

Paras keino saada possut kiinni on tarjota niille ruokaa. Näin ne tulevat samalle paikalle uudestaan. Juoksemalla niitä ei kiinni saa.

Possujahdista kertoi ensimmäisenä Aamuposti.

Lue seuraavaksi