Pari tuhatta haulikkoa kohti taivasta Varsinais-Suomessa – kyyhkyjahti alkaa sunnuntaina

Pelloilla paukkuu eniten aamulla viiden ja kahdeksan välillä. Kyyhkyjahti aloittaa metsästyskauden.

kyyhkylinnut
Sepelkyyhky puun oksalla.
Yle

Sepelkyyhkyjahti aloittaa metsästyskauden ensi sunnuntaina. Riistakeskuksen arvion mukaan ainakin pari tuhatta Varsinais-Suomen 13 000 metsästäjästä osallistuu jahtiin.

Sepelkyyhkyä metsästetään pääosin aamu- ja iltalennon aikaan. Päiväksi sepelkyyhkyt menevät metsään suojaan. Kanta on ollut Riistakeskuksen mukaan viime aikoina kasvussa ja laji on elinvoimainen.

Rannikolla on muutamilla alueilla metsästetty jo merihanhea vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Merihanhi saattaa aiheuttaa vahinkoa puimattomalla pellolla.

Metsästyskausi laajenee 20. elokuuta kun sorsastus alkaa.