Koe uusi yle.fi

Professori puhuisi jo kauppasodasta - pakotekierteen kestosta ei mitään tietoa

Venäjä-asiantuntijan mielestä tämä aika on täysin poikkeuksellista, ja voi olla niinkin, ettei vapaaseen kauppaan ole paluuta.

Aamu-tv
Pakotteiden vaikutuksia Suomeen ja suomalaisiin pohtivat Aamu-tv:ssä Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen (vas.) sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Pekka Sutela.
Pakotteiden vaikutuksia Suomeen ja suomalaisiin pohtivat aamu-tv:ssä Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Pekka Sutela ja Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen Keskustelun aluksi soitimme Moskovaan ja kysyimme Erkka Mikkoselta, mitä venäläiset ajattelevat tuontikiellosta.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori, Venäjä-asiantuntija Pekka Sutela sanoo, että pakotteilla saadaan aikaan vain vahinkoa kuluttajille ja kansantalouksille. Pakotteilla ei hänen mukaansa voi muuttaa venäläisten ulkopolittista käyttäytymistä sen enempää kuin lännen suhtautumista siihen.

- Kyllä kai jo kauppasodasta voidaan puhua, professori arvioi Ylen aamu-tv:ssä. Hänen mukaansa kukaan ei voi ennustaa, miten kauan pakotekierre kestää.

Sutelan mielestä tämä aika on täysin poikkeuksellista, ja voi olla niinkin, ettei vapaaseen kauppaan ole paluuta.

Elintarviketeollisuusliitto ETL:n toimitusjohtaja Heikki Juutinen kertoi aamu-tv:ssä, että pakotteiden laajuus yllätti. Hän uskoo kuitenkin, että Venäjällä on vielä kauan tulevaisuudessa tarve ruoan tuontiin.

Sutela toteaa hänkin, että Venäjän elintarviketuotanto voisi olla suorastaan erinomaista, mutta alalle ei ole investoitu, eikä aitoa yrittäjyyttä ole. Venäjä-asiantuntija ei jaksa uskoa, että yrittäjyyttä saataisiin pakkokeinoilla aikaiseksi.

Juutinen kertoo miettineensä, minkä takia ruoka joutui välineeksi. Se johtunee siitä, että Putin tarvitsi keinon vastata pakotteisiin, ja ruoan vaikutukset ovat hyvin nopeita, Juutinen pohtii. Venäjällä on myös tulossa hyvä viljasato.

ETL on jo ehtinyt valmistella ohjelman, jolla ruokaa markkinoidaan länteen, Itämeren ja EU:n alueelle sekä Aasiaan.

Sutela ei usko, että ruoka halpenee Suomessa, koska yritykset eivät polkumyyntiä halua.