Letkeä StayRats hyppää Jyrään lavalle

Radiosoittoakin Rulla-biisilleen saanut StayRats sai tietää Jyrää-keikastaan vasta joitain viikkoja sitten. Melodista suomirockia soittavalla bändillä on syksyllä edessään uusien kappaleiden kirjoitusta ja keikkailua.

kulttuuri
tuomas orasmaa severi kausola petrus siltala
Vihtori Koskinen / Yle

– Mieluummin sitä harjoittelee rantamaisemassa kuin hikisessä rotanloukussa treenikämpällä, StayRatsin laulaja Severi Kausola selittää syytä ulkotreeneille Heinolan rantapuistossa.

Harjoituksissa on paikalla tällä kertaa vain kolme yhtyeen jäsentä. Kausolan lisäksi biisejä puistossa tapailee Petrus Siltala ja Tuomas Orasmaa.

Jyrää on tapahtuma, jossa on tullut pienestä asti bändejä fiilisteltyä. Onhan se hienoa soittaa nyt itse siellä.

Petrus Siltala

Bändin muita jäseniä ovat Eetu Honkanen, Antti Jouppi ja Tuomo Rinkinen. Soittavan kokoonpanon ulkopuolella on vielä yksi tärkeä jäsen, StayRatsin kappaleiden sanoittaja Joni Mussalo.

Sunnuntaina StayRats nousee tähänastisen uransa suurimman yleisön eteen, kun heinolalaislähtöinen bändi soittaa Heinolassa Jyrää-tapahtumassa.

– Jyrää on tapahtuma, jossa on tullut pienestä asti bändejä fiilisteltyä. Onhan se hienoa soittaa nyt itse siellä, Siltala hymyilee.

Bändin valmistautuminen Jyrää-keikalle on sujunut harjoitellessa.

– Olemme treenanneet, tehneet biisejä ja sovittaneet niitä ahkerasti, Orasmaa kertoo.

StayRats pääsee Jyrään lauteille takavasemmalta. Bändi itsekään ei ole tiennyt keikasta kovinkaan montaa viikkoa. Orasmaa tunnustaa, että keikan odottelu saa perhosia vatsan pohjalle.

– Totta kai keikka jännittää, mutta on se yksi siisteimpiä keikkoja, mihin pääsee vetämään. Onhan se kuitenkin Jyrää!

Rottien syyssuunnitelmat selvillä

Melodista suomirockia retroin maustein soittava bändi on omasta mielestään monipuolinen ja yllätyksellinen.

– Musamme ei ole liukuhihnalta tuotettua, Kausola esittelee.

– Biiseissä on kuitenkin tietty juju, joista ne tunnistaa meidän omiksemme. Mukana on vähän rokimpaa musaa ja toisaalta letkeämpiäkin ralleja. Letkeää suomenkielistä poprockia hyvällä fiiliksellä ja meiningillä, Siltala lisää.

YleX-kanavalla (siirryt toiseen palveluun) soinut Rulla-kappale on tähän mennessä yhtyeen suurin hitti. StayRats aikoo syksyn aikana keikkailla ja tehdä lisää materiaalia.

– Yritämme pitää hommaa mahdollisimman aktiivisena, Siltala linjaa.