Köyhällä kunnalla ei ollut varaa edes Hymypoika-patsaaseen – yli 50 vuoden vääryys korjattiin

Markku Wiik sai Hymypoika-patsaan Hattulan kunnan kansakoulussa vuonna 1961. Kunnalla ei ollut tuolloin rahaa patsaaseen, vaan käteen työnnettiin kunniakirja. Patsas luvattiin antaa jälkikäteen, kun kunnan rahatilanne paranee. Odottamiseen meni 53 vuotta.

kulttuuri
Kaksi miestä ja yksi nainen nauravat ja ihailevat Hymypoika-veistosta
Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola ja pystiasiaa voimalla ajanut Kylli Kylliäinen (oik.) päästivät Markku Wiikin (vas.) vuosikymmenten piinasta ojentamalla miehelle oman irtoviiksillä varustetun Hymypoika-veistoksen.Miki Wallenius / Yle
Miehellä on Hymypoika-veistos kädessään

Hattulalainen koululainen Markku Wiik sai uokkakavereidensa suosittelemana Hymypoika-patsaan kansakoulun toisella luokalla vuonna 1961. Patsasta hän ei käteensä kuitenkaan koskaan saanut.

– Hattulan kunnalla meni tuolloin niin heikosti, ettei ollut varaa antaa kuin kunniakirja. Patsas luvattiin toimittaa minulle myöhemmin. Nyt 53 vuoden vääryys on korjattu, eläkkeellä oleva mursuviiksinen Wiik myhäilee upouusi patsas kourassaan.

Patsaan kävi hänelle Hämeenlinnan Raatihuoneella perjantaina ojentamassa Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola. Hän pahoitteli kuntansa hämäläistä hitautta asian oikaisemisessa.

Ex-ministeri tarjosi omaa Hymypoikaansa

Markku Wiik kertoo nuorena murehtineensa pystittömyyttä muutaman vuoden, kunnes asia jäi.

Kun vanha, kellastunut kunniakirja tuli taas kerran häntä vastaan, päätti mies laittaa vääryydestä piruuttaan merkinnän Facebookiin.

Patsas luvattiin toimittaa minulle myöhemmin. Nyt 53 vuoden vääryys on korjattu

Markku Viik

Paikallinen kuntapoliitikko, kristillisten Kylli Kylliäinen näki sen ja riemastui asiasta. Hän laittoi tuulemaan.

Asiaa oli luvannut korjata vuosien varrella myös Hattulan entinen kunnanjohtaja, eläkkeelle siirtynyt ex-maa- ja metsätalousministeri Martti Pura. Hän lupasi antaa jopa oman Hymypoika-patsaansa Wiikille, mutta se ei kelvannut.

Poikaveistoksen sijaan tarjottiin tyttöpystiä

Kylli Kylliäinen sai vakuutettua sekä Hattulan kunnan sivistystoimen että Hymypoika-pystiä hallinnoivan Kehittämiskeskus Opinkirjon. Veistoksen virallinen nimi on Hymy-veistos. Niinpä Hattulaan lähetettiin stryroxlaatikossa kauan kaivattu pysti, mutta väärä.

– Lähettivät Hymytyttöpatsaan. Onneksi tarkistin laatikon. Soitin sinne ja huomautin, ettei Markku tietääkseni ole käynyt läpi sukupuolenvaihdosleikkausta, Kylliäinen hekottaa.

Poika pääsee siis vihdoin kotiin, jossa sille on paikka valmiiksi katsottuna.

– Yli 30 vuoden avioliittovuoden ajan patsaalle on ollut meidän perheessä paikka varattuna kirjahyllyssämme.

Oletko sukusi ainoa Hymypoika-patsaan omistaja?

– Ihan varmasti!

60-vuotias patsas

Hymypoika-veistos täytti tänä vuonna 60 vuotta. Veistos on tunnustuspalkinto reilusta ja ystävällisestä toiminnasta omassa kouluyhteisössä.

Taiteilija Heikki Niemisen hymypoika-veistoksesta tuli Hyvän toveruuden kilvan palkinto vuonna 1954. Vuotta myöhemmin rinnalle nousi Hymytyttö.

Patsaita jaetaan vuosittain yli 7 000 kappaletta. Kaiken kaikkiaan patsaita on tähän mennessä jaettu yli 320 000 kappaletta.

Päivitetty 8.8.2014 kello 15.34: Patsaansaajan sukunimi on Wiik, eikä Viik, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Todistuskuvassa on hänen vanha sukunimensä. Tarkistettu myös Kylliäisen puolue, hän on kristillisdemokraatti.