1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Irakin armeija valmiina USA:n tukemaan vastaiskuun

Ulkoministerin mielestä Yhdysvaltain ilmaiskut ovat edesauttaneet Irakia ja kurdiviranomaisia yhteiseen voimannäyttöön jihadisteja vastaan.

Ulkomaat
Irakin armeijan sotilaita valokuvattuna lähellä Saudi-Arabian rajaa 27. heinäkuuta 2014.
Irakin armeijan sotilaita valokuvattuna lähellä Saudi-Arabian rajaa 27. heinäkuuta 2014.Alaa Al-Shemaree / EPA

Irakin armeija sekä kurdijoukot valmistautuvat valtaamaan jihadistien viemiä alueita Yhdysvaltain ilmatuen avulla.

– Yhdysvaltain iskujen jälkeen [kurdien] peshmerga-joukot ensimmäiseksi järjestäytyvät ja toiseksi liikkuvat asemiin, joilta aiemmin perääntyivät, sanoi kurdialueen korkea viranomainen Fuad Hussein.

– Kolmanneksi he auttavat pakolaisia palaamaan koteihinsa.

Lisäksi Irakin ulkoministeri Hoshyar Zebari sanoo, että Yhdysvaltain ilmaiskut ovat auttaneet Irakin ja kurdien viranomaisia yhdistämään voimansa jihadisteja vastaan.

Yhdysvallat päätti perjantaina lähettää sotakoneita Irakiin, kolme vuotta joukkojensa vetäytymisen jälkeen. Se voi olla käännekohta kuukausia jatkuneessa konfliktissa, jossa niin kutsutun Islamilaisen valtion (ent. ISIS) taistelijat ovat vallanneet kaupunkeja ajaen satojatuhansia ihmisiä pakosalle.

Ensimmäiset ilmaiskut ovat kohdistuneet Islamilaisen valtion asemiin ja ainakin yhteen sotilassaattueeseen. Rahtikoneet ovat pudottaneet pakolaisille ruokaa ja vettä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoo puuttuneensa Irakin tilanteeseen kahdesta pääsyystä: koska sen omiin kansalaisiin kohdistuu uhka Kurdistanissa, ja koska alueen jesidi-vähemmistö on kansanmurhan partaalla.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi