1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jurassic Rock

Jurassic Rockissa 15 200 kävijää – Kenkäveronniemeen ensi vuonnakin

Poliisi yllättyi tapahtuman rauhallisuutta.

Kuva: Juho Liukkonen

Jurassic Rock pääsi kävijätavoitteisiinsa Mikkelin Kenkäveronniemessä viikonloppuna. Kolmipäiväisillä festareilla oli kävijöitä 18 200. Perjantai ja lauantai vetivät lähes yhtä hyvin: perjantaina  kävijöitä oli 7700 ja lauantaina 7500. Sunnuntain Jurassic Piknikiin osallistui noin 3000 ihmistä.

Järjestäjät ovat tyytyväisiä uuteen alueeseen Kenkäveronniemessä.

– Kaikilta osin meni tavoitteet maaliin, niin yleisön suhteen kuin alueenkin. Alue oli aivan mahtava ja siitä on tullut hyvää palautetta niin yleisöltä, työntekijöiltä kuin jopa bändeiltäkin, jotka kiittelivät sitä, että ollaan näin lähellä kaupunkia, sanoo  promoottori Jukka Holmstedt.

Jurassic Rock järjestetään Piknikeineen samassa paikassa myös ensi vuonna. Hyvä kokemus alueesta niittasi päätöksen, sillä vuokrasopimus maista oli tehty etukäteen jo useammaksi vuodeksi.

Alue mahdollistaa myös festarin kasvattamisen.

– Kenttä on todella iso ja aitoja voisi levittää vielä isommalle, jolloin tänne voisi ottaa jopa 15 000 kävijää per päivä, mutta eihän meillä koskaan sellaisia lukuja ole ollut, Holmstedt sanoo.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Piknik osoittautui hyväksi ideaksi.

– Oli hauska nähdä, että täällä oli sunnuntaina aivan eri yleisö kuin kahtena muuna päivänä. Tätä lähdetään ehdottomasti kehittämään.

Viime vuonna Jurassic Rock veti 26 000 kävijää. Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa.

Poliisi yllättyi

Myös poliisi oli tyytyväinen rockin uuteen sijaintiin, sillä häiriöitä oli vähän.

– Olimme todella yllättyneitä siitä, että oli niin vähän tehtäviä ja niin rauhallista. Perjantaina oli jopa tavallista perjantai-iltaa hiljaisempaa. Lauantaina alkoi vähän näkyä, että osa porukasta oli toista päivää liikenteessä, Toni Reinikainen Mikkelin poliisista sanoo.

– Kenkävero toimi paikkana hyvin, sillä porukka ei jäänyt notkumaan alueelle tapahtuman päätyttyä vaan väki purkautui nopeasti pois. Ei ollut sellaisia bussijonoja kuin Visulahdessa. Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että tapahtuman järjestämisestä on tullut ammattimaisempaa ensimmäisiin vuosiin verrattuna. Silloin oli aikamoista meininkiä, mutta nyt kaikki sujui hyvin. Tapahtumasta raudoissa poistettuja häiriköitäkin oli alle viisi.

Korjattu 11.8.2014 klo 10.45: Jurassic Rockissa kävi Piknik mukaan luettuna 18 200 kävijää, ei 15 200 kuten jutussa aiemmin sanottiin.