Uusi teatterisukupolvi näyttää kyntensä Lainsuojattomilla

Suuri osa teatterifestivaali Lainsuojattomien esiintyjistä on uutta nousevaa taiteilijasukupolvea. Viidettätoista kertaa järjestettävillä Laikkareilla nähdään jälleen vuorokaudessa syntyvää teatteria.

kulttuuri
Kohtaus Teatterikorkeakoulun valmistuvien näyttelijöiden esityksestä Rakastaja
Kimmo Metsäranta

Lainsuojattomat-teatterifestivaali on muodostunut monelle teatterinystävälle yhdeksi vuoden kohokohdista. Tapahtuma marssittaa syyskuun alussa Poriin monenkirjavan joukon vapaita ammattiteatteriryhmiä. Valtakunnallisesta festivaalista on nautittu jo 15 vuotta.

– Tuntuu ihan käsittämättömältä, kuinka nopeasti ne 15 vuotta ovat menneet. Alussahan tarkoitus oli, että järjestäisimme Lainsuojattomat vain kolme kertaa, jonka jälkeen se lähtisi kiertoon muualle. Kukaan ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä vastaan kolmen vuoden jälkeen, koska olimme hoitaneet homman niin hyvin, naurahtaa taiteellinen johtaja Angelika Meusel.

Alussahan tarkoitus oli, että järjestäisimme Lainsuojattomat vain kolme kertaa.

Festivaalin taiteellinen johtaja Angelika Meusel

Lainsuojattomien taustavoimana toimivalla Rakastajat-teatterilla on haastava työ valita festivaalin esiintyjät: tarjontaa on valtavasti. Tämän vuoden kattaukseen kuitenkin löytyi nuorta verta Teatterikorkeakoulun Rakastaja-näytelmästä, jolla on kytköksiä myös porilaisen teatteriseurueen historiaan.

– Vuonna 1991 Rakastajat-teatterin ihka ensimmäinen näytelmä oli juuri kyseinen teos, josta otimme myös nimemme. Teakin valmistuvien opiskelijoiden tulkitsemana näytelmä on kuitenkin tuotu hyvin nykypäivään ja esitys on niin valloittava, että meidän oli pakko kutsua se Lainsuojattomille, Meusel toteaa.

24 tuntia tulee jälleen

Viime vuonna Lainsuojattomien kiistattomaksi hitiksi nousi ensimmäistä kertaa Suomessa nähty The 24 Hour Plays, jossa tuotetaan kuusi lyhytnäytelmää käsikirjoituksineen, harjoituksineen ja ensi-iltoineen vain yhdessä vuorokaudessa. Tänäkään vuonna osallistujia ei tarvinnut kahta kertaa kysyä mukaan.

Jännitys ja adrenaliini oli viime kerralla käsin kosketeltava.

– Se tarttui myös yleisöön, joka istui etukenossa penkkien reunoilla, kun ensimmäinen näytelmä käynnistyi. Koitoksen jälkeen näyttelijät hihkuivat, että me haluamme ensi vuonna uudelleen. Halukkaita on kuitenkin niin paljon, että valitsimme mukaan enimmäkseen uusia naamoja, taiteellinen johtaja Angelika Meusel kertoo.

Näyttelijät hihkuivat, että me haluamme ensi vuonna uudelleen.

Festivaalin taiteellinen johtaja Angelika Meusel

Näyttelijöiden joukossa ovat muun muassa Iina Kuustonen, Joonas Saartamo, Tiina Weckström ja Elina Knihtilä. Ohjaajista puolestaan löytyy uuden sukupolven huippuja.

– Saimme mukaan vuoden puhutuimman esityksen, eli Kaspar Hauserin ohjaaja Akse Pettersson. Myös Lauri Maijala on uutta nousevaa ohjaajasukupolvea. Auli Mantila tunnetaan elokuvaohjaajana, mutta hän halusi ehdottomasti tehdä poikkeuksen ja hypätä teatterimaailmaan 24 tunniksi Porissa, Meusel sanoo.

Lainsuojattomien historiassa draaman kaari

Lainsuojattomat-festivaali on kokenut kasvukipuja ja aikuistumista. Samalla tapahtuma on kokenut koko teatterikentän murroksen.

– Koko lainsuojaton teatteriala, eli vapaat ammattiryhmät, ovat räjähtäneet tässä ajassa. Ensimmäisillä festivaaleilla oli mukana lähes kaikki vapaat teatterit, jotka maasta löytyivät, joten se oli enemmänkin jonkinlainen katselmus. Nyt se ei ole enää mahdollista, vaan meidän pitää tarkkaan valita parhaimmista esityksistä, Angelika Meusel toteaa.

Tapahtuma on muuttanut kurssiaan muutamaan otteeseen, kun tarve on sitä vaatinut.

–Jossain vaiheessa kasvoimme jopa hallitsemattomasti ja yritimme kahmia liikaa esityksiä ohjelmistoon. Jokunen vuosi takaisin taas oli jonkinlainen notkahdus, eikä yleisöä ollut niin paljon liikkeellä. Koko ajan täytyy olla varpaillaan, mutta olemme kuitenkin onnistuneet pysymään kiinni tässä ajassa.