Kempeleen rottasota alkaa tiistaiaamuna

Kempeleen kunta aloittaa rottien tuhoamisen tiistaiaamuna yhdeksältä. Työ jatkuu pitkälle syksyyn ja jopa alkutalveen.

Kotimaa
Rotta; kuollut rotta; rottaongelma
Tällaista kuvapalautetta Kempeleen kunta on saanut rottiin väsyneiltä asukkailta.Kempeleen kunta

Kempeleen kunta on tilannut Pohjolan desinfiointi Oy:ltä tuholaistorjunnan rottaongelman helpottamiseksi. Torjunta sisältää loukkuja ja myrkkyjä.

Rottasota alkaa tiistaiaamuna klo 9.

– Myrkkyä laitetaan kunnan omistamiin, rakentamattomiin paikkoihin, joissa ei liiku ihmisiä tai lemmikkejä, kertoo Kempeleen kunnallistekniikkapäällikkö Eelis Rankka.

Rottia hävitetään pitkälle syksyyn ja jopa alkutalveen, siihen asti kun pakkaset tulevat.

Leuto talvi lisäsi rottia

Rottien lisääntyminen ei ole poikkeuksellista, sillä määrä vaihtelee vuosittain.

Leuto talvi vauhditti Kempeleen rottaongelman syntymistä ja tämä oli nähtävissä jo aikaisin keväällä, koska päästäisiä ja hiiriä esiintyi runsaasti.

Asukkailta odotetaan nyt apua ja kunnan antamia ohjeita. Jätteet on lajiteltava huolellisesti ja jätekatokset on pidettävä puhtaana.

– Jos kunnassa huomataan, että jätteet jätetään miten sattuu, voidaan antaa huomautus. Emme voi kuitenkaan käskeä ketään siivoamaan pihaansa, Rankka sanoo.

Rottien virallista määrää ei tiedä kukaan, mutta arviot liikkuvat tuhansissa.