Toriparkkityömaa on edennyt pintaan Lahdessa

Pysäköintilaitos Lahden torin alle saa päälleen jo kivikatetta. Toriruudusta tulee Lahdessa suurempi kuin ennen, neljä metriä kanttiinsa. Kivityöt ovat alkaneet ja myllytetyt sekä putsatut vanhat noppakivet kilkutetaan paikoilleen käsityönä neljän, viiden tulevan kuukauden aikana.

Kotimaa
Noppakiviä palautetaan jo paikalleen Lahden torin päälle.
Tanja Perkkiö / Yle

Lahden tori on saamassa kivipintansa takaisin. Vanhoja noppakiviä on alettu asentaa takaisin paikoilleen ja tori saa syksyn aikana myös puuistutuksia Aleksanterinkadun varteen.

Kivien naputtelu kymmenen ja puolen tuhannen neliön torin alueelle on iso urakka. Vastaava mestari Jouko Soidinaho kertoo, että syksyn aikana myös torin päälle parkista nousevat porrashuoneet saavat sinkkipeltipinnoitteen ja torille nousee myös pari uutta rakennusta.

Lahden torista tulee hieman entistä tasaisempi. Vesi ei kuitenkaan torilla seiso, sillä pinnassa on yli kahden metrin kaato Torikadulta Marolankadun kulmaan.

Maan alle jää mittava määrä sekä pysäköintilaa, että modernia tekniikkaa, kuten kilometreittäin sähkökaapelia.

Myös tulevan toriparkin pääsisäänkäynti, Rauhankadun ajoramppi, valmistuu muutaman viikon sisällä. Sen jälkeen torin alle pääsee jo ajamaan.

Rauhankadun rampin lisäksi toriparkissa on varaus viidelle muulle ajoyhteydelle tulevaisuudessa.

Kuorma-autot ajavat parhaillaan torille muun muassa noppakiviä sitä mukaa kuin päällystäminen edistyy. Myös lecasoraa ja masuunihiekkaa, jotka eivät jäädy pakkasissakaan, ajetaan paikalle vielä tuhansia kuutioita.