Robin Williams aloitti uransa imitoimalla mummoaan

Vuosien mittaan Williams hauskuutti niin suurta yleisöä kuin työtovereitaankin. Ratsastusonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Christopher Reeve kertoi ymmärtäneensä pystyvänsä jatkamaan elämäänsä Williamsin ilmestyttyä sairaalaan lääkäriksi pukeutuneena.

Ulkomaat
Robin Williams Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä -elokuvassa.
Robin Williams Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä -elokuvassa. Yle

Maanantaina 63-vuotiaana kuollut näyttelijä Robin Williams aloitti vuosikymmeniä jatkuneen uransa hauskuuttajana jo pikkulapsena Detroitissa. Williams muisteli aikuisena, kuinka hän oli naurattanut äitiään imitoimalla mummoaan.

Williams oli ujo ja pullea lapsi, jota kiusattiin koulussa. Williams kertoi myöhemmin ryhtyneensä hauskuuttamaan muita saadakseen kunnioitusta. Kunnolla Williams pystyi avautumaan vasta teini-ikäisenä koulun näytelmäkerhossa.

Myöhemmin hänen tiensä johti New Yorkin Juilliardiin, jota pidetään yhtenä maailman parhaista taideoppilaitoksista. Williamsin opiskelutoverina oli muun muassa sittemmin Teräsmiehenä maailmanmaineeseen noussut Christopher Reeve. Kaksikko myös jakoi yhteisen asunnon.

Kun Reeve vuosia myöhemmin halvaantui ratsastusonnettomuudessa ja makasi sairaalassa toivoen kuolevansa, marssi Williams huoneeseen lääkäriksi pukeutuneena.

– Silloin ymmärsin, että pystyn vielä nauramaan ja pystyn vielä elämään, Reeve kertoi vuonna 1995.

Stund up -koomikkona työskennelleen Williamsin läpimurto oli vierailurooli Onnen päivät -komediasarjassa. Hänen avaruudesta tullut hahmonsa Mork oli niin suosittu, että sen ympärille kehiteltiin oma sarja Ystäväni avaruudesta. Sarjaa tehtiin vuosina 1978–1982.

– Ne olivat melko hulluja vuosia, Mindyä näytellyt Pam Dawber muisteli myöhemmin nauraen.

Williams yritti viime vuonna tehdä paluun television komediasuosikiksi sarjalla The Crazy Ones, jossa myös Dawber nähtiin. Sarja kuitenkin lopetettiin ensimmäiseen kauteen.

Elokuvia Williams ryhtyi tekemään menestyksekkäästi 80-luvulla. Garpin maailman pääroolia seurasivat muun muassa roolit elokuvissa Neukku New Yorkissa ja Kasan alimmainen. Vuonna 1987 tehdystä Hyvää huomenta, Vietnam _-elokuvasta Williams sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Myöhemmin niitä tuli vielä kolme lisää elokuvista __Kuolleiden runoilijoiden seura,_Fisher King _ja __Will Hunting. Palkinnon parhaasta miessivuosasta Williams sai lopulta Will Huntingista. Golden Globe -palkinnot hän sai elokuvista _Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä, Fisher King ja Hyvää huomenta, Vietnam.

Mrs. Doubtfiren vanhan rouvan roolin lisäksi Williams hauskuutti lapsia myös muun muassa Aladdin-piirroselokuvan lampunhenkenä ja Hook: Kapteeni Koukku _-elokuvan keski-ikäistyneenä Peter Panina. Hookin ohjannut Steven Spielberg on kertonut turvautuneensa Williamsin apuun tehdessään juutalaisvainoista kertonutta _Schindlerin lista -elokuvaa. Spielberg sanoo puhuneensa kuvausten aikana usein Williamsin kanssa puhelimessa piristääkseen mieltään.

– Hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joita voi hyvällä syyllä kutsua neroksi, Spielberg totesi kuultuaan Williamsin kuolemasta.

Lähteet: AP, AFP, Reuters