Miksi julkkiksen kuolema koskettaa? – "Sympaattisen kuolema liikuttaa enemmän"

Uutinen näyttelijä Robin Williamsin kuolemasta liikuttaa: sosiaalisessa mediassa muistellaan Williamsin rooleja ja surraan hänen kuolemaansa.

terveys
Kuvakaappaus Twitteristä.
Yksi syy siihen, että Williamsia on surtu sosiaalisessa mediassa niin näyttävästi on se, että hänet muistetaan koskettavista rooleista, kuten Kuolleiden runoilijoiden seuran karismaattisena opettajana. Kuvakaappaus Twitteristä.Twitter

Läheisen sairastuminen tai kuolema järkyttää ja surettaa. Miksi suremme myös ihmisiä, joita emme ole koskaan tavanneet?

Tuntematon ihminen, kuten julkisuuden henkilö, voi tuntua läheiseltä. Kyse on samaistumisesta, sanoo psykologi ja Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen.

– Meitä koskettavat asiat, joihin jostain syystä koetaan yhteisyyttä tai samaistutaan. Jos jotain tapahtuu Suomessa tai Euroopassa, reaktiot ovat paljon voimakkaampia kuin jos jossain kaukana tapahtuu jotain.

– Traagisetkin asiat voivat olla koskettamatta, jos niihin ei samaistu. Se voi tuntua julmalta, mutta toisaalta se on perusinhimillistä.

Julkkikset "tunnetaan" mediasta: uutisista, haastatteluista, televisiosta ja elokuvista.

– Julkkikset ovat valtavan identifikaation kohteita. Esimerkiksi kuninkaallisista rakennetaan mediassa hahmoja, joiden elämää seurataan joko sympatia- tai tirkistelymielessä ja he muuttuvat ikään kuin puolitutuksi. Siitä seuraa se, että heitä kohtaavat tragediat järkyttävät, Tikkanen selittää.

Sympaattisen kuolema koskettaa enemmän

Mitä enemmän julkkikseen samaistutaan positiivisessa mielessä, sitä enemmän kuolema koskettaa.

Maanantaina kuollut amerikkalaisnäyttelijä Robin Williams, jonka poismenoa jo Yhdysvaltain presidenttikin on ehtinyt surra julkisesti, oli julkisuuskuvaltaan Tuomo Tikkasen mukaan hyvin sympaattinen.

Yksi syy siihen on se, että Williams muistetaan koskettavista rooleista, kuten Kuolleiden runoilijoiden seura -elokuvan karismaattisena, oppilaitaan puolustavana opettajana.

– Hän on näytellyt äärimmäisen humanistisia, inhimillisiä, hivenen koomisia, ehkä pateettisiakin rooleja, hyviä ihmisiä. Sitä kautta on syntynyt vaikutelma, että hän näyttelee hyvin ja uskottavasti, ja hän on saanut hyvää julkisuutta.

– Kun näyttelee sympaattisia rooleja, tulee tunne, että hän on sympaattinen ihminen, että hän olisi ansainnut elää, Tikkanen pohtii.

Turvallinen tapa käsitellä omia tunteita

Suru ja järkytys julkkiksenkin kuolemasta on psykologin mukaan luonnollista, vaikka se yleensä hälvenee nopeammin kuin suru läheisen kuolemasta.

– Ihmisen kuuluu kokea surun ja järkytyksen tunteita, kun joku, joka kuuluu jollain tavalla omaan elinpiiriin, kuolee tai sairastuu.

Tavallisesti suhde julkkikseen on etäinen ja realistinen, jolloin tieto esimerkiksi Williamsin pitkäaikaisesta masennuksesta ja päihdeongelmista voi auttaa hyväksymään hänen kuolemansa ja järkytys hälvenee.

Useimmat eivät tunne julkkiksen kohdalla kovin henkilökohtaista surua.

– Prinsessa Dianan kuolema oli ehkä poikkeus, koska media rakensi hänen ympärilleen jatkuvan identifikaation auran, Tikkanen sanoo.

Williamsin arvellaan tehneen itsemurhan. Tieto tai epäilys itsemurhasta voi lisätä pahaa oloa ja surua. Monen mielessä se tekee kuolemasta järkyttävämmän.

– Se voi saada ajattelemaan, että jos näinkin menestyvälle ihmiselle voi käydä näin, niin kelle tahansa voi. Tai toisaalta voi ajatella, että näinkö tyhjää on julkkiksen elämä.

Uutinen julkkiksen kuolemasta koskettaa myös siksi, että se herättää oman haavoittuvuuden tunteen. Julkkiksen sureminen onkin turvallinen tapa käsitellä omia tunteita.

– Ei surra pelkästään sitä, että jollekin toiselle on käynyt näin, vaan se tuo tietoisuuden siitä, miten hauras ihmiselämä on. Emme muista sitä joka päivä, mutta aina kun se kohdataan, se meitä hivenen shokeeraa, Tikkanen sanoo.