1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suurimmalle osalle narkolepsiakorvauksia hakeneista myönteinen päätös

Sikainfluenssarokotteen aiheuttamien narkolepsiatapausten korvauskäsittely on loppusuoralla. Linjaus, jonka mukaan korvauksia voidaan myöntää kahden vuoden sisällä Pandemrix-rokotuksen jälkeen sairastuneille on tuonut lääkeyhtiöiden vastuuvakuutukseen vain muutamia uusia korvaushakemuksia.

Kotimaan uutiset
Terveydenhoitaja vetämässä rokotetta lääkeruiskuun.
Yle

Lääkevahinkovakuutuspooli on käsitellyt lähes kaikki korvaushakemukset, jotka liittyvät Pandemrix-rokotteen aiheuttamiin narkolepsiatapauksiin.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kesäkuussa julkistaman uuden riskiarvion jälkeen käsittelyyn otettiin 23 aiemmin perusteettomana pidettyä hakemusta. Lisäksi 35 tapausta oli jätetty odottamaan THL:n raportin valmistumista.

Viimeisimpien tutkimustulosten perusteella riski sairastua narkolepsiaan on ollut koholla kaksi vuotta Pandemrix-rokotuksen jälkeen. Aiemmin sairastumisen uskottiin olleen mahdollista vain kahdeksan kuukauden sisällä rokotuksesta.

– Uusi linjaus toi vain muutamia uusia hakemuksia, kertoo Lääkevahinkovakuutuspoolin johtaja Asko Nio.

Viimeisiä asiantuntija-arvioita odotetaan

Nion mukaan lääkeyhtiöiden vastuuvakuutukselle on tehty kaikkiaan 220 vahinkoilmoitusta. Myönteinen korvauspäätös on tehty 197 tapauksessa.

Yksitoista hakemusta hylättiin, koska hakijan ei todettu sairastavan narkolepsiaa. Kahdentoista hakemuksen osalta käsittely on vielä kesken.

Lääkevahinkovakuutuspoolin mukaan jäljellä olevat hakemukset käsitellään mahdollisimman pian, kunhan viimeisetkin asiantuntija-arviot tapauksista valmistuvat.

GlaxoSmithKline-yhtiön Pandemrix-rokotetta käytettiin sikainfluenssan torjumiseksi talvella 2009–2010. Suurin osa rokotuksen jälkeen narkolepsiaan sairastuneista oli iältään 9–14-vuotiaita.

Tähän mennessä korvauksia on maksettu poolin arvion mukaan nelisen miljoonaa euroa. Kaikkiaan korvaussumman on arvioitu kohoavan noin sataan miljoonaan. Suurin osa korvauksista katetaan valtion kassasta, sillä lääkeyhtiöiden vastuuvakuutuksen rahojen uskotaan riittävän alle kolmannekseen kuluista.

Korvauksia maksetaan sairastuneille elinikäisesti. Lopullinen summa tarkentuu, kun tiedetään kuinka moni sairastumisista on johtanut esimerkiksi työkyvyttömyyteen.

Lue seuraavaksi