Rivitaloasukkaille lisää vastuuta omasta turvallisuudestaan

Pelastuslaitos haluaa aktivoida rivitaloasukkaita turvallisuusasioissa. Päijät-Hämeessä taloyhtiöt tarkastavat tästä eteenpäin yhä useammin itse paloturvallisuustilanteensa.

Kotimaa
Rivitalo
Vuoden vaihteessa jopa nurmikot pysyivät vihreinä.Pasi Takkunen / Yle

Rivitaloasukkaat otetaan mukaan valvomaan paloturvallisuutta. Päijät-Hämeen pelastuslaitos aloittaa tällä viikolla kokeilun paloturvallisuuden omavalvonnasta.

Taloyhtiöille lähetetään lomake, johon yhtiön edustajat kirjaavat, ovatko esimerkiksi opasteet ja pelastustiet kunnossa.

Kokeilussa on aluksi mukana rivitaloja muun muassa Jalkarannasta ja Pirttiharjusta. Loppuvuoden aikana omavalvontaa laajennetaan muuallekin Päijät-Hämeeseen sitä mukaa, kun taloyhtiöihin ehditään ottaa yhteyttä.

– Isännöitsijöiden yhteystietoja on vaikeaa saada, kertoo palotarkastaja Helena Metsä.

Omavalvonta on jo käytössä omakotiasujien kanssa, sen sijaan rivitaloissa se on uutta.

Omavalvonnan on tarkoitus korvata palotarkastajien käyntejä ja aktivoida asukkaita huolehtimaan itse entistä paremmin turvallisuudestaan.

Taloyhtiöille lähetetään omavalvontalomakkeiden lisäksi paloturvallisuusoppaita. Pelastuslaitos tekee tarkastuksen taloyhtiöön, jos lomaketta ei palauteta. Lisäksi taloyhtiö voi halutessaan pyytää tarkastajan käymään.