Näkökulma: Vaatimattomuus rumentaa

Iida Rauhalammi ihmettelee, miksi haluamme olla suosittuja.

Näkökulmat
Iida Rauhalammi

Eräs tuttuni sanoi kerran, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, joiden bileisiin halutaan ja niitä, jotka haluavat näihin bileisiin. Kumpi olisit mieluummin?

Veikkaan, että usea meistä toivoisi olevansa ensin mainittu. Miksi? Koska suositut pärjäävät paremmin ja ovat onnellisempia kuin ei-suositut. Tai niin me ainakin luulemme.

Koulujen alkaessa mieleeni muistui luokan armoton hierarkia. Se kuka on cool ja kuka ei, selkenee varsin nopeasti. Viimeistään ensimmäisellä luokalla paljastuu, että sosiaalisen aseman hakeminen on jatkuvaa taistelua.

Ihminen, joka korostaa itseään menestyy luultavasti paremmin kuin ihminen, joka on realistisen tietoinen omista heikkouksistaan. Pärjätäkseen esimerkiksi työelämässä on oltava äärimmäisen itsevarma ja osattava tehdä itsestään numero. Vaatimattomuus kulttuurissamme ei todellakaan kaunista.

Näin on tietenkin ollut aina. Ihmiset kaipaavat suunnannäyttäjiä ja toiset ovat luonnostaan enemmän esillä. Se, mitä kannattaa miettiä on se, miksi suositun asemaa pidetään tavoiteltuna? Lopulta onnellisin ei ole se, jolla on eniten kavereita, vaan se joka on kiitollinen siitä, mitä sillä on. Luokan suosituin kokee painetta asemansa säilyttämisestä vähintään yhtä paljon kuin luokan nössöin alemmuutta omasta roolistaan.

Haluaisin ehdottaa epäsuosittujen maineen kohotuskampanjaa. Kampanjaan voisi liittyä kiertue, jossa koulun entiset epäsuositut kävisivät kertomassa elämästään. Voisimmeko muuttaa asetelmaa niin, että olisi cool olla uncool? Bileiden järjestäjiä tarvitaan jatkossakin mutta lupaan, että se, joka katselee maailmaa suosittuuskilpailun ulkopuolelta, on lopulta voittaja.

Valitettavasti vaatimattomuudella ei kaikissa tilanteissa pärjää, joten loppuun vielä muutama apukeino esimerkiksi työhaastattelutilanteisiin: hyvä ryhti ja itsevarmuuden teeskentely.