Hääpäiväonnittelu mainosten seassa tavoitti tuttavat - vaimo sai tiedon viestillä

Eräänä elokuun päivänä moni Torniossa autoillut hieraisi silmiään, kun suurella valomainosnäytöllä pyörähti kaikenmaailman mainosten seassa yksityinen hääpäiväviesti. Mainostaulua ylläpitävästä yrityksestä kerrotaan, että tapaus on heillä ensimmäinen ja ainoa laatuaan.

Kotimaa
Hääpäiväviesti mainosten seassa Torpintien risteyksessä Torniossa
Kati Siponmaa / Yle

Kemiläinen Niko Tiuraniemi päätti yllättää vaimonsa hääpäivänä vähemmän perinteisesti. Romanttinen viesti oli kaiken kansan nähtävillä isolla näytöllä jo hääpäivän aattoiltana ja koko elokuun kuudennen, joka on pariskunnan vuosipäivä.

– Yhdeksän vuotta tuli sillä päivämäärällä täyteen ja ajattelin, että olisi mukava jotain erilaista järjestää, kun on jo niinkin pitkään yhdessä oltu. Kun ei ole tuolla ulkonäöllä siunattu meikäläistä, niin mietin, että jollain muulla täytyy tässä kilpailussa nykyaikana pärjätä, Tiuraniemi velmuilee.

Hän oli loppujen lopuksi aivan otettu.

Niko Tiuraniemi

Todellisuudessa idea oli juolahtanut miehen mieleen työyhteyksissä.

– Se oli tuttu televisioruutu, kun oman työn puolesta olen siihen mainoksia laittanut ja sitten se ajatus vaan jotenkin kiteytyi, että laitetaanpa siihen se omakin viesti.

Satsaus kannatti

Kemissä asuva pari käy useamman kerran viikossa naapurikaupungissa, jossa näyttö sijaitsee. Tiuraniemi halusi kuitenkin varmistella viestin perillemenoa ja oli käynyt vaimonsa kanssa vartavasten ajelemassa reissun Torniossa. Vaimo ei ollut onnistunut silti viestiä näkemään.

– Jennahan ei itse mainosta nähnyt, vaan sai tietää siitä, kun tuttavat alkoivat laittaa tekstiviestejä ja kuvia siitä. Hän oli huomiosta loppujen lopuksi aivan otettu, Tiuraniemi myhäilee.

Mies on sitä mieltä, että mainosaika kannatti ostaa, vaikka vaimo ei ihan suoraan viestiä nähnytkään. Hän myöntää, että tempauksella on kääntöpuolensa.

– Täytyy varmaan jo tämän vuoden puolella alkaa miettiä, mitä ensi vuonna, kun tulee sentään pyöreitä vuosia täyteen...