1. yle.fi
  2. Uutiset

Pirkanmaalla voi adoptoida myös rakennuksen – ensimmäinen adoptiosopimus viljamakasiinista

Adoptio tuolee apuun, kun yhteiskunnan varat eivät riitä kaikkien kohteiden kunnossapitoon. Ensimmäinen adoptoitu rakennus on vanha viljamakasiini.

kulttuuri
Messukylän lainaviljamakasiini
Messukylän perinneseuran sihteeri Taina Petrell sulkee lainaviljamakasiinin salpoja käynnin jälkeen.Heli Mansikka, Yle

Messukylän perinneseuran sihteeri Taina Petrell esittelee ylpeänä tiettävästi Suomen ensimmäistä adoptoitua rakennusta, vuonna 1846 rakennettua lainaviljamakasiinia.

– Tämä on ollut entisajan pankki. Maanviljelijät toivat tänne hyvinä vuosina säilöön siemenviljaa ja sitten huonoina vuosina saivat sitä täältä.

Viljamakasiini on nököttänyt Tampereen Messukylän vanhan kirkon kiviaidan vieressä yli 170 vuotta. Hirsirunkoinen, ikkunaton ja punamullalla maalattu rakennus on suoraryhtinen. Ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä rakennuksen uusilla holhoajilla olikin siivous.

– Aloitimme siivouksen yläkerrasta, siellä oli esimerkiksi vanhoja pulun pesiä ja hirveästi törkyä. Niitä sieltä on suorastaan lapioitu ulos, Petrell kertoo tiistaina järjestetyistä siivoustalkoista.

Muinaisjäännösten adoptoinnista hyviä kokemuksia

Pirkanmaalla on aiemmin saatu hyviä kokemuksia muinaisjäännösten adoptoinnista. Niistä on 5 vuoden aikana tehty 12 hoitosopimusta.

Rakennusten adoptointi on uutta koko maassa, mutta ainakin hankekoordinaattori Miia Hinnerichsen uskoo, että Pirkanmaalla toiminta lähtee vauhdilla liikkeelle.

– Tampereen Tammelassa on pian tulossa adoptoitavaksi 1920-luvun pieni kivirakenteinen kioski. Myös Käpylän vanhalle puhelinkioskille on löytymässä adoptoija. Syksyn aikana meille on tulossa kohteita Nokialta ja Pirkanmaan periltä, Kihniöstä, Hinnerichsen summaa.

Adoption yhteydessä kohteelle tehdään hoitosuunnitelma. Hinnerichsenin mukaan lainaviljamakasiini kaipaa ainakin uutta väriä.

– Tässä on hiukan lahovauriota julkisivulaudoituksen alaosassa, niitä saisi ensin uusia ja lopuksi vetää koko rakennukseen uusi punamulta.

Adoptio auttaa, kun yhteiskunnan rahat eivät riitä

Adoptoi monumentti -toiminta käynnistyi Pirkanmaan maakuntamuseossa vuonna 2009. Esikuva toiminnalle saatiin Skotlannista. Muun muassa omakotiyhdistykset, kyläseurat ja koulut ovat kiinnostuneet oman lähiympäristön merkityksellisten paikkojen kunnossapidosta.

Toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on saada paikalliset asukkaat mukaan kotiseutunsa historiasta ja muinaisuudesta kertovien kohteiden hoitotyöhön.

Yhteisöjen apu on tarpeen, koska yhteiskunnan varat eivät riitä kaikkien kohteiden kunnossapitoon.

Adoptoijat eivät omista kohdettaan, vaan huolehtivat siitä, tarkkailevat sen kuntoa, voivat tutkia sen historiaa ja halutessaan järjestää paikalla erilaisia tapahtumia.

Petrellin mukaan Messukylässä suunnitelmat ovat vasta hahmotteluvaiheessa.

– Täällä voidaan pitää esimerkiksi kirkkokahvit, jotka yhdistyksemme on järjestänyt aina kerran kesässä. Voidaan järjestää myös kokouksia, ja vaan esitellä tätä rakennusta. Tärkeintä kai on, että rakennus säilyy ympäristössä sellaisena, kuin se on ollut.

Lue seuraavaksi