Oulun Eteläisen instituutin johtaja uskoo Lagunaan

Oulun Eteläisen instituutin tuore johtaja Ville Isoherranen on luottavainen maanalaisen Laguna-tutkimuskeskuksen saamisesta Pyhäjärvelle Pyhäsalmen kaivokseen. Hän uskoo, että Laguna-hanke etenee hyvin ja elokuun lopulla järjestettävässä konferenssissa kuullaan hyviä uutisia.

CERN
Pyhäsalmen kaivoksen uumenissa on jo meneillään pienimuotoisempi Emma-hiukkastutkimushanke.
Arto Veräjänkorva / Yle

Ville Isoherranen aloitti Oulun Eteläisen instituutin johtajana elokuun alussa. Instituutti on Oulun yliopiston alueyksikkö, joka toteuttaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja koulutusta Oulun Eteläisen alueella. Instituutti valmistelee, koordinoi ja hallinnoi erilaisia tutkimus- ja kehittämishankkeita.

Isoherranen uskoo edelleen, että Pyhäsalmen kaivokseen saadaan lopulta maanalainen Laguna-tutkimuskeskus. Uusia tietoja on odotettavissa elokuun lopussa.

- Seuraava suuri tapahtuma on Helsingissä 25.-27. elokuuta järjestettävä Laguna-konferenssi. Siellä tullaan tuomaan esille ihan mielenkiintoisia ja positiivisia kehityksiä tämän hankkeen osalta. Mielenkiintoista on muun muassa se, mitä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin toimisto, kertoo. Uskon, että se on ihan postiivinen askel, muotoilee Isoherranen.

Mielenkiintoista on muun muassa se, mitä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin toimisto kertoo.

Ville Isoherranen

Energiaomavaraisuus on tärkeää

Toinen Oulun Eteläistäkin koskettava suuri projekti on Pyhäjoen ydinvoimalahanke. Isoherranen vastaa mutkan kautta, kun häneltä kysyy, lukeutuuko hän ydinvoiman kannattajiin vai vastustajiin.

- Henkilökohtainen lähtökohtani on aika pragmaattinen. Energiaomavaraisuus on Suomelle tärkeä ja tavoiteltava asia. Energian tuottamiseen on monia keinoja. Insinööri ajattelee kuitenkin matemaattisesti, että omavaraisuuteen tarvitaan paljon energiaa ja siksi ydinvoima on jonkinlainen ratkaisu. Totta kai se täytyy kuitenkin tuottaa turvallisesti ja Suomessahan on huippuosaamista sillä alueella, muistuttaa Isoherranen.