1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Luumulle vaarallista virusta löydetty ensi kertaa Suomesta

Virus on kotoisin Bulgariasta, josta se on laajalti levinnyt Euroopan maihin.

Kotimaan uutiset

Luumuille vaarallista rokkovirusta löydetty ensimmäistä kertaa Suomesta.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan luumun rokkovirus on vaarallinen kasvintuhooja, jota ei saa esiintyä Prunus-suvun kasvien taimiaineistossa.

– Taimitarhojen saastuneet Prunus-suvun kasvit määrätään hävitettäviksi ja suvun muiden kasvien markkinointi kielletään vähintään kolmeksi vuodeksi. Hedelmätarhoilla tauti ei aiheuta toimenpiteitä, Evira kertoo.

Luumun rokkovirus leviää varttamisen yhteydessä ja kirvojen välityksellä. Se aiheuttaa luumun lehtiin vaaleita rengaslaikkuja ja nauhamaisia kuvioita sekä selkeäsuonisuutta.

Hedelmistä tulee epämuodostuneita ja kirjavia, ja niiden malto on kovaa ja ruskettunutta. Hedelmät voivat myös pudota ennenaikaisesti. Taudin leviämistä voidaan estää käyttämällä varmennettuja taimia ja torjua hävittämällä saastuneet kasvit.

Luumun rokkovirus ei ole vaarallinen ihmisille tai eläimille.

Virusta havaittaessa tai epäiltäessä tulee viipymättä ottaa yhteyttä Eviraan.

Lue seuraavaksi