Terroristijärjestö ISIS uhkaa myös Turkkia

Vaikka maan hallitus asian kieltää, on Turkki ainakin välillisesti tukenut Irakin ja Syyrian alueilla riehuvaa ISIS-terroristijärjestöä. Tätä mieltä ovat monet asiantuntijat niin Turkissa kuin ulkomaillakin. Todisteita ISISin vahvasta läsnäolosta Turkissa tihkuu myös maan medioihin, vaikka hallitus sensuroi keskustelua aiheesta.

Ulkomaat

Kuka antoi luvan kokoontumiseen? Missä oli poliisi? Annettiinko virkavallalle käsky olla puuttumatta asiaan? Kuka käskyn antoi? Muun muassa näitä kysymyksiä esitettiin hiljattain Turkin parlamentissa, kun oppositio vaati selitystä omituisille tapahtumille aivan Istanbulin kupeessa.

Ainakin parisataapäinen joukko pitkäpartaisia ja -asuisia miehiä oli kerääntynyt aukiolle kuulemaan saarnaa ja rukoilemaan. Tapahtumaan oli julkaistu saapumisohjeet terroristijärjestö ISISiä lähellä olevan ääri-islamilaisen järjestön nettisivuilla. Kokoontumisen jälkeen samalla sivustolla julkistetulla videolla näytetään, miten paikalla rukoiltiin islamististen uskonsotureiden eli jihadistien puolesta.

- Hallituksen pitäisi olla tarkempi näissä asioissa. Se ei voi sallia tällaisten ääriryhmittymien kokoontumisia, varsinkin kun se samalla hajoittaa kyynelkaasulla muita mielenosoituksia. Turkin hallitusta epäillään jo muutenkin ISISin suorasta tukemisesta, sanoo Turkin talouden ja ulkopolitiikan tutkimuskeskus EDAM:n johtaja Sinan Ülgen.

Turkki katsoi sormiensa lävitse

Turkin hallituksen arvostelijat saivatkin mielestään jälleen vedenpitävän todisteen siitä, että Turkki tukee Irakissa ja Syyriassa hirmutekoja suorittavaa ISIS-järjestöä. Todisteita on tihkunut muitakin: ISISin taistelijoita on kuvattu hoidettavina turkkilaisissa sairaaloissa, järjestön lipuilla merkittyjä autoja on filmattu ajamassa vapaasti pitkin Turkin raja-alueita. Istanbulin konservatiivisimmalla alueella on jopa kauppa, joka myy avoimesti ISISin logolla varustettuja vaatteita ryhmän tukemiseksi.

- En silti usko, että Turkki suoraan on juuri ISISiä rahoittanut tai tukenut. Mutta on päivänselvää, että ISIS on yksi Syyrian oppositiossa taistelleista aseellisista ryhmistä, jotka hyötyivät siitä, että Turkki sulki silmänsä rajoillaan ja antoi näiden ryhmien käyttää maaperäänsä logistisena tukikohtana, EDAM:n johtaja Ülgen selittää.

Räväkämmin asian on ilmaissut eräs turkkilainen toimittaja, joka kutsui kirjoituksessaan Turkin ja Syyrian rajaa "jihadistien kaksisuuntaiseksi valtatieksi".

Turkin Syyria-politiikan taustalla oli alun perin varmasti luottamus siihen, että sen tukemat opposition taistelijat kaataisivat Syyrian presidentti Bashar al-Assadin. Kansannousu kääntyi kuitenkin yhä jatkuvaksi sisällissodaksi, ja samalla ISIS vahvistui järjestöksi, jonka kanssa Turkki on tällä hetkellä vakavissa ongelmissa.

ISIS on muodostunut Turkille uhaksi niin koko lähialuetta sekasortoon ajavana ulkopoliittisena tekijänä kuin järjestönä, joka on saanut jalansijan myös Turkin sisällä: sen luomat verkostot mahdollistavat terroriteon Turkin maaperällä.

Panttivankikriisi sitoo Turkkia

Turkin ulkopuolella ISIS on jo hyökännyt Turkin kansalaisten kimppuun. Järjestö otti panttivangiksi lähes 50 turkkilaista Irakin Mosulissa. Kaappauksesta on kulunut jo kaksi kuukautta, mutta panttivangit ovat yhä ISISin käsissä. Turkin hallitus kielsi kaiken raportoinnin ja julkisen keskustelun asiasta, ja aihetta ympäröikin Turkissa outo hiljaisuus.

- Panttivankitilanne sitoo Turkin käsiä. Uskon, että kun se ratkeaa, Turkki tiukentaa asennettaan ISISiä kohtaan ja voi jopa osallistua mahdollisiin kansainvälisiin operaatioihin järjestöä vastaan. Tähän mennessä Turkki ei ole edes kutsunut ISISiä terroristijärjestöksi. Se on sokki, kun ajattelee mitä järjestö tekee, sanoo ulkopolitiikan asiantuntija Ülgen EDAM:stä.

Panttivankikriisi ja ISISin viimeaikaiset hirmuteot Irakissa ovat varmasti jo tiukentaneet Turkin ISIS-politiikkaa. Tämän totesi hiljattain itse ISISiin kuuluva taistelijakin Washington Post -lehden haastattelussa. Hänen mukaansa nykyään Turkkiin mennäkseen ISISin on jo käytettävä salakuljettajien apua.

Arvostelijat sanovat kuitenkin, että Turkki on vetäytynyt liian myöhään ja liian lievästi.

- Turkki hyväksyi kenet tahansa, joka vain oli Syyrian presidentti Assadia vastaan. Nyt nämä ihmiset levittävät kuolemaa ja pahuuttaan, ja me maksamme hinnan. Tämä on Turkin aiheuttama katastrofi, sanoo oppositiopuolue CHP:n Reyhanlin-aluejohtaja Tamer Apiş samaisessa Washington Post -lehden artikkelissa.