Ihalaiselta odotetaan pelastuspakettia Ouluun

Perjantaina Oulussa vieraileva työministeri Lauri Ihalainen tutustuu kaupungin vaikeaan tilanteeseen Microsoftin ja Broadcomin jätti-irtisanomisten jäljiltä. Kaupunginjohtaja uskoo, että työministerin vierailun aikana löydetään uusia työkaluja työttömyystilanteen hoitoon.

politiikka
Työministeri Lauri Ihalainen.
Työministeri Lauri Ihalainen.Yle

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) tutustuu perjantain paikan päällä Oulun tilanteeseen ja neuvottelee nykyisen tilanteen hoidosta. Keskustelun pohjana ovat muun muassa Microsoftin ja Broadcomin suuret irtisanomiset, joiden jäljiltä lähes tuhat it-alan osaajaa jää työttömäksi. Ihalainen tapaa muun muassa Microsoftin ja Broadcomin työntekijöitä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on yhdessä ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa valmistellut muun muassa koulutuspalveluja irtisanottaville.

Pennanen toiveikas

Muita työkaluja ovat muun muassa yrityksille tarjottava starttiraha ja palkkatuki. Oulun aiempi nimeäminen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi mahdollistaa muuta maata kattavammat investointituet.

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen uskoo, että työministerin vierailun aikana löydetään uusia työkaluja Oulun työttömyystilanteen hoitoon. Pennanen muistuttaa, että yhteistyötä on nyt tehty jo pitkään Nokian jälkihoitoon liittyen.