Vankila- ja päihdekierteen katkaisussa entinen vanki on paras kaveri

Vertaistukeen perustuvan KRIS-toiminnan tehtävänä on auttaa vankeja ja vankilasta vapautuvia pääsemään irti vankila- ja päihdekierteestä. Kymmenessä vuodessa Tampereen yhdistyksen kautta apua ovat saaneet sadat ihmiset.

Kotimaa
KRIS- Tampere
Marko Melto / Yle

Kun KRIS-Tampere aloitti toimintansa, yhdistyksellä ei ollut mitään. Perustavassa kokouksessakin kynät ja paperit oli lainattava.

– Tällä hetkellä meillä on kuusi vakinaista työntekijää plus palkkatukilaiset. Ollaan ikään kuin ammatillistuttu, mutta emme ole hukanneet vertaisajatusta, sanoo KRIS-Tampereen toiminnanjohtaja Jari Ihalainen.

Ruotsista Suomeen kotiutuneen KRIS-toiminnan tehtävänä on yksinkertaisesti katkaista ihmisen vankila- ja päihdekierre sekä sopeuttaa vanki vapautumisen jälkeiseen elämään.

KRIS ei kilpaile vankeinhoidon kanssa, mutta tarjoaa yhden mahdollisuuden portaittaiseen vapautumiseen ja yhteiskuntaan palaamiseen.

Jari Ihalainen kertoo yhden esimerkin siitä, millaista apua KRIS voi tarjota.

Eräs hyvin sulkeutunut ja arka nainen suoritti tuomionsa viimeiset kuusi kuukautta koevapaudessa KRIS-Tampereessa. Kun Legioonateatteri esitteli KRISissä mahdollisuutta osallistua neljän kuukauden kurssille, jossa käsikirjoitettaisiin, harjoiteltaisiin ja näyteltäisiin näytelmä itse, tarttui nainen tilaisuuteen.

Hän pääsi peloistaan irti, meni sen jälkeen iltalukioon, sai valkolakin ja aloittaa pian opinnot Tukholman yliopistossa.

Jari Ihalainen

– Hän pääsi peloistaan irti, meni sen jälkeen iltalukioon, sai valkolakin ja aloittaa pian opinnot Tukholman yliopistossa, iloitsee Ihalainen.

– Tarkoitus ei ole se, että me kerämme toimintakeskuksen täyteen ihmisiä, vaan tarkoitus on, että he ovat aikansa tässä ja jatkavat elämäänsä, Ihalainen muistuttaa.

Tärkeää on, että yhdistyksessä toimivat ihmiset ovat itsekin istuneet vankilassa ja antavat toiminnalle kasvot.

Tapa pitää loota läjässä

KRIS-Tampereen kautta vertaistukea on saanut myös elinkautista tuomiotaan sovittava Juha Heinonen. Yhteistyö KRISin ja Legioonateatterin kanssa mahdollisti 13 vuotta tuomiotaan istuneen Heinosen siirtymisen avovankilaan.

– Kolmannen sektorin toimijat tekivät sen, mihin vankeinhoito ei vuosien saatossa kyennyt edes isolla rahalla, Heinonen huomauttaa.

Kolmannen sektorin toimijat tekivät sen, mihin vankeinhoito ei vuosien saatossa kyennyt edes isolla rahalla.

Juha Heinonen

Kiitoksena tästä kädenojennuksesta Heinonen on ollut käsikirjoittamassa Toinen valinta -näytelmää, joka nähtiin ensimmäisen kerran perjantaina KRIS-Tampereen 10-vuotisjuhlan kunniaksi.

Näytelmän varsinainen ensi-ilta on Legioonateatterin näyttämöllä elokuun 30. päivä.

Toinen valinta on Juha Heinoselle toinen näytelmä. Hänen ensimmäinen käsikirjoituksensa oli Kuningaskahle. Kirjoittaminen onkin ollut Heinoselle koossa pitävä voima.

– Onhan se ollut tapa purkaa ja jäsentää kaikkea tapahtunutta. Ihan suoraan sanoen pitää lootaa läjässä.

Kuinka paljon yhteiskunta säästää?

Juha Heinonen on vähitellen siirtymässä avovankilasta eri vaiheiden kautta vapauteen.

Kuinka paljon yhteiskunta säästää, jos jo yksikin vankila- tai päihdekierre saadaan katkaistua?

Jari Ihalainen

Paluu yhteiskuntaan tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus.

– Raha on vaihtunut ja tekniikka on pikkuisen kehittynyt vuosikymmenen aikana. Voisi sanoa, että ihmisetkin näyttäytyvät aika erinäköisinä. Touhu on mennyt aika hullunkuriseksi. 2000-luvun taitteessa meno oli jo aika härskiä, mutta nykyään kyynärpäät ovat ihan eri tavalla käytössä, Heinonen uskoo.

KRIS-Tampereen toiminnanjohtajan Jari Ihalaisen mukaan luottamuksen voittaminen yhdistystä ja sen ihmisiä kohtaan on pitkäjänteisen toiminnan tulos. Epäilijöille hän heittääkin kysymyksen.

– Kuinka paljon yhteiskunta säästää, jos jo yksikin vankila- tai päihdekierre saadaan katkaistua?